Tampereelta, meinaan

Kun osallistuin Kaleva-blogin pitoon, kynteni syyhysivät kirjoittamaan Itsenäisyydenkadusta, mutta se ei kuulunut alueeseen. Nyt toteutan haluni.

Vanhat tamperelaiset tuntevat Itsenäisyydenkadun aina ja ikuisesti Puolimatkankatuna. Tässä Puolimatkankatua keskustaan päin vuodelta 1932. Attilan Kenkätehdas ja Tullikamari ovat vasemmalla. Asematunnelia ei vielä ole alettu kaivaa.

Tässä kuva tällä hetkellä päinvastaiseen suuntaan (eli Attila on oikealla). Täsä kuvasta näkyy parhaiten se pätkä, jolla polkupyöräilijät ajavat jalkakäytävällä lujaa. Senköhän vuoksi pätkällä ei menesty kuin Hotelli Victoria (pilkottaa vähän vasemalla)?

Näin katoaa mainen kunnia. Tamperelaisten henkiseen maailmaan kuului vuosikymmenet Oskarinhovi, lempinimeltään Leskenlovi, kaupungin tunnetuin naistentanssipaikka. Sitten ajat muuttuiat, Oskarinhovi katosi. Sen tiloissa majaili jonkin aikaa Hellä, jonka olemassaolon huomasi parhaiten oksennusjäljistä (anteeksi vain, Hellässä käyneet!). Nyt tiloissa on avattu Pelastusarmeijan kirpputori. Oskarinhovin värikäs katos on ainoa muistutus ravintolamenneisyydestä.

Salhojankadun kulmassa on Mustepiste, jota suosittelen hyödyllisenä paikkana. Siellä voi vaihtaa tyhjenneen mustesuihkukasetin täytettyyn puoleen hintaan. Samoissa tiloissa toimii myös kopiopalvelu. Pilsnerimainos viittaa Salhojankadun Pubiin, Suomen vanhimpaan englantilaiseen pubiin, joka on heti poikkikadulla.

Salhojankadun Pub on toiminut merkittävänä kouluttajana Tampereen ravintolamaailmassa; Abu Fuad aloitti täällä tarjoilijana, ja samoin Pikilinna Pubin perustajat. Mustepisteen seinästä heijastuu heti seuraavana olevan Tammelakeskuksen vanhempi pää. Rakennus oli aikoinaan kenkätehdas, mutta sitten sen tiloihin perustettiin Tampereen Teknillinen Museo. Valitettavasti se paloi ja jäljelle jääneet esineet siirrettiin Vapriikkiin. Palanut päärakennettiin uusiksi. Rakennuksen käytöstä kinasteltiin; siihen suunniteltiin mm. pakolaiskeskusta. Lopulta siitä tuli Tammelakeskus.

Jokainen Tammelan ja Kalevan asukas joutuu tavalla tai toisella tekemisiin Tammelakeskuksen kanssa. Siellä ovat terveyskeskukset, sosiaalitoimisto, vanhusten ravintola ja kirjasto ja paljon muuta.

Tammelakeskuksesta eteenpäin kiinnitän huomiota vain Tammelan Puistokadun kulmaan. Siinä on nykyään TOASin opiskelija-asuntola Ilmari omituisine, pyöreine ikkunoineen. Lama-ajan eläneille tamperelaisille se oli itkun paikka; siellä oli työvoimatoimisto, jonka henkilökunta vielä siinä vaiheessa paneutui tekemään asiakkaiden elämän inhottavaksi sillä periaattella, että työtömäksi joutuvat vain luuserit ja loiset. Harva pääsi itkemättä rakennuksesta ulos.

Nykyään taidetaan eniten itkeä alakerrassa; siellä on Hesburger, joka on opiskelijoiden lisäksi lapsiperheiden keidas.

Johtuneeko opiskelijoista, mutta näillä nurkilla on monta pientä juomapaikkaa, joista mainitsen vain Tentin ilmaisine Interneteineen, koska se on selvinnyt pätkällä, jossa muut yrittäjät ovat kaatuneet masentavalla säännöllisyydellä, ja Mixein, joka on gaypaikka TOASin talossa. Tentin pitäjä on muuten entinen Vanhan Montun ja Casablancan (jota ei enää ole) ravintolapäällikkö. Tampereella piiri pieni pyörii näissä ravintola-asioissa.

Tampellan alue Kelloportin takana on muuttamassa muotoaan. Aikoinaan pumpulienkelit työskentelivät kurakolmosen ja muiden vastaavien koneiden kanssa märkäkehräämössä.

Kurakolmonen ja kaksi pumpulienkeliä

Nyt samoissa tiloissa on museokeskus Vapriikki. On muuten käymisen arvoinen museo niille, joita Tampere ja sen menneisyys kiinnostavat.

Vapriikki näyttää juuri siltä, mikä se on: tehdasrakennukselta

Vapriikkia vastapäätä on veturi, jota on pidetty paljon paremmin kuin Ristoa rautatieaseman lähellä. Kyseessä on höyryveturi Pikku-Rusko.

Ensimmäinen Tampellan rakentama veturi valmistui heinäkuussa 1900. Tampereen valtauksen yhteydessä no 315 sai tykkitulessa osuman ja vaurioitui pahoin. Veturi korjattiin kuitenkin takaisin käyttökuntoon. Veturi no 315 "Pikkurusko" oli Valtion rautateiden palveluksessa vuoteen 1937. Sen jälkeen se toimi G.A. Serlachius Oy:n Mäntän tehtailla tavaran kuljetuksessa vuoteen 1963. Veturi lahjoitettiin Tampereen tekniselle museolle vuonna 1965 ja sijoitettiin syntysijoilleen Tampellan konepajan eteen. Konepajan henkilökunta kunnosti veturin.

Veturi Pikku-Rusko no 315

Nyt Tampellasta on tulossa hieno ja kallis asuinalue. Tavoitteena on yhteensä 1800 asuntoa. Uusien talojen välissä näkyy silloin tällöin muistoja vanhasta: vanha rakennus tai tehtaan savupiippu.



Palveluista taitaa vieläkin olla pulaa, Tampellan ja Finlaysonin alueiden väliin suunniteltu kävelysilta ei ole edes piirustuspöydällä eikä Tampella-kylttiäkään ole saatu takaisin. Maisemien puutteesta ei kuitenkaan voi valittaa.

Finlaysonin palatsi Tampellan suunnasta katsottuna


Porin rata ylittää Koskenniskan

Tampellan kelloportti. Kelloportti rakennettiin vuonna 1891. Siellä sijaitsivat pellavatehtaan kutomon konttorit. Tampellan alue aloitti masuunina vuonna 1844. Vuonna 1856 tilalle tuli konepaja ja sen viereen pellavatehdas. Tekstiiliteollisuus lakkasi 1970-luvulla ja konepajateollisuus 1990-luvulla.

Kuvan vasemmassa reunassa näkyvä rakennus on nykyään toimisto, mutta 90-luvulla siinä toimi pub nimeltään "Pääportti". Hyvästä sijainnistaan (työntekijöiden kannalta) huolimatta se oli aina tyhjä ja kaatui lopulta. Sääli.

Kelloportin vasemmalla puolellla on seinässä muistolaatta, jossa ovat viime sodissa kaatuneet Tampellan työntekijät. Siitä vasemmalle on rakennus, jota nykyään tarkoitetaan, kun kysytään: "Mennäänkö Kelloportinkadulle?" Kun syntyy perheriita, kun täytyy tehdä jokin virallinen paperi, testamentti tai avioehto, kun tulee ulosottosedälle asiaa tai kun halutaan nähdä, miten Matti Nykästä taas viedään: "Mennäänkö Kelloportinkadulle?" Siellä nimittäin toimii Tampereen Oikeustalo.

Nykyisen rakennuksen tilalla oli ennen valkaisurakennus eli niin sanottu pleikeri. Se paloi ja rakennettiin uudelleen. Nykyisen rakennuksen suunnitteli Bertel Strömmer 1936.

Kelloportin takana heti oikealle on tämä rakennus. Se on minulle tutuin Tampellan rakennuksista. Kun lama iski 90-luvun alussa, päädyin vuoden tietokonekoulutukseen. Rakennuksessa toimi silloin Tampellan konepajakoulu, josta tietokoneluokka oli vuokrattu. Voin sanoa, että pysyin fyysisesti hyvässä kunnossa: aamulla loikkasin bussita Koskipuistossa, juoksin koko matkan Tampellaan, sitten portaat ylös kolmanteen kerrokseen (kerrokset ovat korkeita, kuten kelpo teollisuusrakennuksessa kuuluu) ja sitten viime tingassa tietokoneen taakse. Lounaan nautimme Tampellan tehdasruokalassa. Niin hyvää ruokaa en ole saanut missään muualla. En tiedä, missä käytössä rakennus on nykyään; todennäköisesti tyhjillään.

Kelloportista oikealle on Tampellan juhlatalo. Siellä ovat äitini ja isoäitini tanssineet häissä - rakennusta vuokrattiin juhliin. Tällä hetkellä siellä toimii Tampereen Komediateatteri.

Minäkin olen kerran ollut juhlatalossa häissä. Alkoholia ei tarjottu, mutta tilaisuus oli hienoin kokemani. Silkki kimalsi, kun juhlaväki liikkui arvokkaasti viime vuosisadan vaihteen puitteissa. Morsian ja sulhanen olivat äitini ja minun somaliystäviämme.

Rautatieaseman tienoilla, Itsenäisyydenkadun rinteessä on erittäin kaltoin kohdeltu veturi. Se olisi ansainnut paremman kohtalon. Vapaaehtoiset rautatieläiset ovat kunnostaneet sen jo kerran, mutta ilmeisesti se pitäisi vähintään panna häkkiin, jos vielä kerran kunnostetaan, muuten se olisi pian taas saman näköinen.

Veturi on Tr1-sarjaa, joka tunnetaan lempinimellä "Risto". Veturimiehet ovat antaneet vetureilleen lempinimiä; Risto sai nimensä siitä, että ensimmäiset Tr1-veturit rakennettiin vuonna 1940, Risto Rydin ollessa presidenttinä.

Tämä Risto-veturi on ollut nykyisellä paikallaan vuodesta 1993 asti. Sen ympärillä ei ole tapahtunut mitään merkittävää, paitsi silloin, kun kiinalaismies ampui kahta ihmistä Hatanpäällä. Miespoloinen piileskeli veturissa vuorokauden. Yrittäkääpä kuvitella - niin suojaton ja samalla suojassa - Itsenäisyydenkadulle on esteetön näköala, mutta veturin toisella puolella on aidattu pikku puisto, joten se on ollut suojaisa puoli ainakin yöaikaan. Silläkin puolella on tosin vastapäätä ravintola. Kun katsoin veturiin, minusta tuntui kuin olisin vieläkin aistinut sen sisällä leijuvan pelon.

Minulla ei ole valitettavasti kuvaa tilanteesta, joka on jäänyt omaan mieleeni: olin kerran mukana valmistautumassa Kukkaisviikon avajaisparaatiin. Paraatiin osallistui valkoinen ori ja kasakkapukuinen ratsastaja. Hevonen oli hermostunut, joten ratsastaja tanssitti sitä hiukan veturin vieressä. Näkymä oli kuin Venäjän vallankumouksen ajalta, vaikka Risto ei mikään Ukko-Pekka olekaan.