« Home | Turistit Tammelantorille » | Kalevankangas » | Tarinaa Tammelasta » | Juhannuskylä » | Pispalan Sottiisi » | Sorsapuisto » | Se kadun toinen puoli » | Itsenäisyydenkatua » | Tampellan alue » | Mennäänkö Kelloportinkadulle? » 

lauantaina, syyskuuta 02, 2006 

Outoja taideteoksia Tampereella

Tässä on tullut pitempi tauko Tampereen ihmeiden kuvaamisessa. Nytkin jää juttu tyngäksi. Esittelen vain joitakin taiteen ihmeitä.

Tuomiokirkonkadun kävelyosuudella ovat tänä kesänä mellastaneet villisiat. Viime kesänä samalla graniittilaatalla käveli valkopukuinen mies Marsiin. Useita taideteoksia on julkisilla paikoilla tärvelty, mutta näihin harjaotuksiin ei ole vandaalin käsi pystynyt.


"Kukkataivas" -nimiset pallot ovat löytäneet paikan Tullintorilta. Ne esiintyivät ensimmäisen kerran vuosia sitten Keskutorilla. Paikka oli hyvä sopiva, lehmukset kehystivät palloja mukavasti. Niissä vain ei pysynyt kaasu sisällä. Pallot roikkuivat varsin murheellisesti riepuina, kunnes ne korjattiin pois. Muistini mukaan niitä oli silloin neljä, musta pallo puuttuu nyt kokoelmasta. Taisi olla pahiten vioittunut. Kun tekniset ongelmat nyt on saatu korjatuksi, palloihin saattaa törmätä tulevinakin vuosina. Ehdottaisin Laukontoria; ne vaativat luontoa ympärilleen kukkiakseen somasti.


Pukumies seisoo juurevasti Kuninkaankadun kävelytiellä. Kuvanottohetkellä se oli puhdistettu roskista, mutta normaalisti kansalaiset käyttävät sitä ylimääräisenä roskiksena. Ympäristö on puvulle erinomainen; filosofinen merkitys korostuu, kun takana seisovat värikkäämmin pukeutuneet kaupalliset sisaret ja veljet. JOpa asento on sama.

Minua niin ärsyttää Pukumiehen käyttö roskiksena! Kävelykadulla on roskiksia harvinaisen paljon, ei tarvitse taideteoksia tuhria.

Ai nuo pallot olivatkin taidetta, niinpä tietysti. Ihmettelinkin niiden funtiota. Mielestäni ne ovat kyllä ainostaan kovin rumia muovihärdelleitä, mutta ehkä ne jonkun silmää ilahduttavat.

Kiitos taas Tampere-infosta!

Lähetä kommentti

Minä vain

  • Minä olen Mette
  • Tampere, Finland
  • Vapaasti temmeltämässä kirjojen ja Internetin ihmemaassa. Erityinen mielenkiinto pieniin eriskummallisuuksiin tässä suuressa maailmassa.
Profiilini

Linkkejä

Powered by Blogger
and Blogger Templates