Tampereelta, meinaan

Juhannusviikolla sopii esitellä eräs Tampereen pienistä, viehättävistä kaupunginosista - Juhannuskylä, tuttavallisemmin Jussinkylä. (En tiedä, miten viehättävä se todellisuudessa on asua - lehtijuttujen mukaan siellä töhritään tageja henkilöautoihin.)

Jussinkylä on saanut nimensä vuonna 1907 valmistuneesta Johanneksen kirkosta, jonka nimi vuonna 1923 muutettiin Tampereen Tuomiokirkoksi.

Kirkko rakennettiin hätäaputyönä vuosina 1902-1907. Suurimmat lohkareet painoivat 15 tonnia ja ne tuotiin paikoilleen mies- ja hevosvoimin. Näin se kävi:

"Kivikuorman eteen oli valjastettu 20 hevosta, joilla kaikilla oli eri ajajat. Koko näytelmää johti mies, joka seisoi kuormana olevan ison kiven päällä. Kun tämä mies kohotti kättään, sivalsivat kaikki ajajat yhtä aikaa hevostaan, jolloin kuorma siirtyi pienen matkaa eteenpäin."

Kirkon arkkitehti on Lars Sonck, joka suunnitteli myös Kultarannan ja Helsingin Kallion kirkon. Toinen Jussinkylän tunnettu arkkitehti oli Wivi Lönn, yksi Suomen harvoista naisarkkitehdeistä. Hän suunnitteli Tampereen paloaseman.

Tammelasta päin Jussinkylään tullaan Erkkilän sillan yli. Erkkilän silalstakin käydään keskustelua - se on niin kapea, että autot, pyöräilijät ja jalankulkijat eivät tahdo mahtua sillalle sovinnossa. Heti sillan takana on yksi Jussinkylän viehättävimmistä jugendtaloista. Talossa sijaitsi aikoinaan ravintola, mutta nykyään siinä on kampaamo.

Johanneksen kansakoulu oli yksi kaupungin 1900-luvun alun kolmesta vanhimmasta koulusta. Toiset kaksi olivat Aleksanterin kansakoulu Hämeenpuistossa ja Tammelan koulu, joka rakennettiin kaupunkilaisten vaatimuksesta vähentämään Johanneksen koulun tilanahtautta.

Tuomiokirkon takana piilossa on Tampereen viimeinen Vikkula. Vikkuloitahan oli aikoinaan pitkin kaupunkia ja niitä pitivät Vikkulan suvun eri jäsenet. Niistä nousi melkoinen hulabaloo ikkunamainosten omaperäisen tyylin vuoksi. Nyt kaikki Vikkulat on lopetettu paitsi tätä pientä, jota pitää vanha Vikkula itse. Kauppa on auki silloin tällöin, ja kauniin päivinä Vikkulan näkee tuolilla kauppansa edessä lukemassa iltapäivälehteä kuin Välimerellä.

Jussinkylää leimaavat tietty vanhanaikaisuus, pikkuporvarillisuus ja omituinen pohjakaava, joka poikkeaa Tampereen tallisesta ruutuasemakaavasta. Jussinkylän korttelien muotoa määräävät tietenkin Tuomiokirkon ja Paloaseman muodot.

Sorsalampi oli alkuaan nimeltään Pleikilampi. Paikalla oli lähde, jonka ympärille muodostui lampi, kun Ronganoja tulvi. Ronganoja virtasi nykyisen Koskipuiston kautta Tammerkoskeen. Pleikilammen nurmella oli Pellavatehtaan lankojen kuivatuspaikka, Pleikiniitty. Lampi oli 1930-luvulle asti liejuinen rämeikkö.

Ronganoja johdettiin maan alle ja lammesta muokattiin työllisyystöinä puisto vuosina 1931-1937. Puisto sai nimen Sorsapuisto, koska sorsat alkoivat heti viihtyä lammella.

Maansiirtotyöt tehtiin käsityönä kottikärryjen ja lapioiden avulla. Silloinen kaupunginpuutarhuri Onni Karsten suunnitteli puistoon ja lammen rannoille monipuoliset ja runsaslajiset istutukset. Sorsapuiston suosiota lisäsivät sinne v. 1939 alkaen kesänviettoon tuodut linnut. Alueella sijaitsi myös v. 1956 avattu Suomen ensimmäisiin kuulunut lasten liikennepuisto.

Vuonna 1953 lammen ympärille rakennettiin aita. Siihen asti lammessa oli saanut uida ja talvisin luistella.

Lammen rannalla oli Tampereen teurastamo, kunnes kaupunginjohtaja Erkki "Napoleon" Lindfors kävi ystävyyskaupunki Lodzissa vuonna 1960. Hänelle lahjoitettiin kaksi leijonanpentua. Ne sijoitettiin väliaikaisesti Korkeasaareen ja teurastamon paikalle perustettiin eläintarha. Se toimi vuodesta 1964 vuoteen 1972. Silloin leijonat myytiin Ruotsiin (vaikka urosleijona, Tam, kuoli liian suureen nukutusaineannokseen). En tiedä, minne eläintarhan simpanssit, sudet ja karhu päätyivät. Susia oli kolme; yhtenä yönä naarassusi Pernilla yhdessä toisen urossuden kanssa tappoi heikomman uroksen. Se oli jonkinlainen järkytys. Sudet olivat niin kesyjä, että pikkuinen vanha rouva kävi usein syöttämässä niille makkaraa, näpsäytteli niitä kuonolle ja käski väistyä, että kaikki saavat osansa. Simpanssit sen sijaan olivat pahantapaisia; ne heittelivät ihmisiä ulosteilla.

Eläintarhan kylkiäisenä oli käärmenäyttely, oikein hyvin pidetty laitos. Vein sinne kummipoikani, joka halusi välttämättä viedä kotiin vihreän mamban, koska se oli niin kaunis.

Itsenäisyydenkadun toisella puolella on monenlaista kiinnostavaa. Häkellyttävä on Prinsessa Itkupilli. Poikkesin sisään kysymään, mistä liikkeen nimi on tullut ja olin vähällä jäädä koukkuun monenlaisten merkillisten kapistusten lumoamana. Prinsessa Itkupillin omistaja kertoi, että liike oli saanut alkunsa Kangasalla Urkutehtaan tiloissa, siitä "pilli". En tullut kysyneeksi, onko nimi-idea peräisin Kristiina Wallinin prinsessakirjasta.

Liikkeen tiloissa toimi aikoinaan hieno Puolimatkan kirjakauppa. Kalevan koulun oppilailla tapasi olla kirjakaupassa tili oppikirjojen ostoa varten. Missään kirjakaupassa ei ole tuoksunut niin hyvältä. Prinsessa Itkupillin omistaja sanoi tunteneensa kirjakaupan hyvin, koska hänkin on Kalevan koulun entisiä oppilaita.

Puolimatkan Krouvi on varsinainen räkälä näin naisen mielestä. Sen lähistöllä näkee joskus kiinnostavia juttuja, kanta-asiakkaita ja sen sellaista. Kuvassa erottuu vilkkaasti toimivan Ylioppilasteatterin katos. Tiloissa toimi aikoinaan elokuvateatteri Ilves. Se oli tyylikäs teatteri, puhdasta jugendia, puupaneloinnit ja seinässä hiotusta lasista tehty taideteos. Ylioppilasteatterin väki valittaa, että lasiseinä oli tuntemattomalla tavalla tuhoutunut heidän tullessaan - he olisivat hellineet sitä aarteenaan.

Lähteenlinna on alueen arvokkaimpia kerrostaloja, valmistunut vuonna 1928 ja vastikään uusittu. Talossa toimii helmi pubien joukossa, "Piika ja renki". Seuraavana, Attilan kenkätehdasta vastapäätä, on Katajanokan vankilan näköinen talo. Se on Toralinna, joka aikoinaan rakennettiin rautatieläisten perheille. Eivät tainneet olla maailman sopuisinta väkeä he.

Attilan kenkätehtaalta katsottuna Tammelapuistokadun toisella puolella sijaitsi Toralinna, valtionrautateiden henkilökunnalleen vuosina 1902-1903 rakennuttama asuintalo. Se oli yksi kaupungin ensimmäisistä asuinkerrostaloista. Toralinnassa olivat vuoteen 1942 asti käytössä pihakäymälät.

Attilan kenkätehtaasta ei kuvaa kaivata, se hallitsee koko Itsenäisyydenkatua. Tehtaan rakennutti Antti Attila vuonna 1906 ja se myytiin Emil Aaltoselle vuonna 1931. Kun kenkätehtaat ajettiin Tampereella alas, tehdas kunnostettiin Yliopiston kirjastoksi. Tänä kesänä kirjasto muuttaa pois. Tietooni ei ole tullut, mitä rakennukseen sen jälkeen tulee.

Tullikamari ja Pakkahuone ovat nyt juhlakäytössä. Tullikamari valmistui vuonna 1901. Tampereen tulli on nyt siinä virastotalossa Kiovanpuiston takana, joka on kuin kappale kauneinta Moskovaa ja lentotulli Pirkkalassa, joten Tullikamari vapautui kaupunkilaisten käyttöön.

Vielä yksi pala Tampereen historiaa. Rokonarvet Tullikamarin seinässä ovat luodinreikiä. Kansalaissodan aikana Tammelan alueella taisteltiin rajusti - suuri osa kaupunginosasta tuhoutui. Tullikamari sai osansa, mutta vankasti rakennettuna se kesti ja säilyi.