Tampereelta, meinaan

Tampereella vietettiin tavanomainen määrä kesätilaisuuksia, joiden ajaksi kaupunkia kaunistettiin. Kukkaisviikon värikkyys on aina loistavaa.


Toisaalta näkymät Keskustorilla olivat lähes koko kesän tällaiset; teltat vain vaihtuivat. "Kuvaaminen kielletty" - huh? Eipä tässä paljon kuvattavaa ollutkaan.


Jotakin uutta kivaakin saatiin - jäätelökahvila Koskipuistoon. Tosin joku ehti jo purnata siitä yleisönosastossa - peittää kuulemma perineisen näkymän hotelli Tammeriin. Minun mielestäni tällä kohtaa oli joka tapauksessa jäätelönmyyntikoju joka kesä, mutta jokaista ei voi miellyttää.


Katumusikantteja liikkui luonnollisesti koko kesän. Tänä vuonna bongasin vain yhden säkkipillin, mutta idästä päin tulleita musikantteja liikkui riittämiin. Kuvan miekkonen tanssitti nukkeaan ja musiikki tuli kannettavasta laitteesta, joka näkyy repun päällä. Olisi luullut, että hän olisi soittanut rockia, mutta eikös mitä - kappale oli "Mantsurian kukkuloilla".

Oikein hyvä haitarinsoittaja istui tuolilla Macdonaldsin kulmalla aseman päässä säässä kuin säässä. Samoin 2-3 miehen (päivästä riippuen) saksofoniyhtye soitti jazzia suuren osan kesästä. Heitä oli todella mieli pysähtyä kuuntelemaan aina, kun kohdalle osuivat.

Raatihuoneen nurkalla soitti mies kehnosti haitaria ja nainen paukutti epätahtiin tamburiinia. He taas kuuluivat toiseen ryhmään, romanikatukerjäläisiin, joiden seurueeseen kuului useita eri-ikäisiä yksilöitä. Heistä tuli kesän juttu, koska he leiriytyivät milloin minnekin pressun alle, ja taas lähetettiin paikalle poliisi ja Tamperelaisen valokuvaaja. En tiedä, miten kerjääminen menestyi, mutta seisoin kerran pankkiautomaattijonossa, kun näin huippuesiintyjän.

Nuori poika - vaikea sanoa ikää; siinä 13-16-vuotias - niin kaunis, että olisi kelvannut kirjahyllyn koristeeksi, pani ihan viereeni tyynyn. Sitten hän polvistui tyynylle, veti rukousnauhan puseronsa päälle, painoi kätensä yhteen ja loi silmänsä ylös taivaaseen. Aivan kuin 1800-luvun väripainokuva rukoilevasta nunnasta (sukupuoli oli tietenkin väärä). Vaikutelmaa hieman häiritsi, että rukousasennossa olevien kämmenten välissä oli McDonaldsin juomamuki rahankeruuta varten ja katse kohdistui paitsi korkeuksiin, myös ohikulkevien kasvoihin. Olisi ehkä menestynyt paremmin katolisessa maassa.


Arvelisin, että vanhukset olisivat tehokkaampia, kuten tässä Helsingissä ottamassani kuvassa. Tällä hetkellä Tampereen Hämeenkadulla on vielä muutama aikuinen mies, jotka eivät ole romaneja. Poliisi arvelee heidän olevan unkarilaisia, mutta uskoo heidän katoavan, kunhan ilmat vielä kylmenevät.


Ja sitten Tampereen jokakesäinen riesa - kurittomat pyöräilijät. Tässä kaivellaan polkupyörän avainta. Pyörät oli parkkeerattu sikinsokin kenkäkaupan ikkunan eteen huolimatta selvästä kyltistä (alla suurempana).




Ja tässä vielä kesän uusin ja viehättävin terassi, Alepupi rautatieaseman päässä Hämeenkatua. Valitettavasti Alepupi on varsinainen äijäparlamentti, johon nainen ei oikein viitsi yksin mennä.

Terassi on vieläkin auki. Kiinnostavaa nähdä, pitävätkö he sen auki lumiin asti. Ja istujia riittää; terassille pääsee suoraan pubista eikä sinne muualta pääsekään, joten se ratkaisee tupakkatilaongelman mukavasti.

Tämä lista on pikkuisen myöhässä, mutta tarkistelen tietoja. Jouduin nimittäin perhetilanteen (sairas aviomies) vuoksi keväällä silloin tällöin lounastamaan kaupungilla. Koska oli tilaisuus, katsastin sopivia lounaspaikkoja, ehtoina helppo tavoitettavuus, kohtuullinen hinta eikä äänekästä musiikkia. Jos siis joskus tulisi tarve ystävättären kanssa mennä jonnekin tai vaikkapa aviomies siitä toimentuisi. Tai taas tulisi halu käydä ulkona syömässä ihan omassa seurassaan. Tässä testin tuloksia (huom. kaikki kuvat ovat ravintoloiden omista mainoksista):

Mr Pickwick, Teiskontie 1


Pickwick on tuttu paikka ilman isompia yllätyksiä. Mukavahko ruokailupuoli, keskinkertaiset ruuat. Lounaspaikkana koin pienen yllätyksen. Olin katsonut etukäteen Internetistä lounaslistaa ja ajattelin tarkistaa vielä ravintolassa. Listoja ei ollut. Kysyin tarjoilijalta, ja hän näytti lankulla lyödyltä ja mietittyään sanoi, että kyllä sellainenkin kai on. Ja muisteli sitten yhtä listalla ollutta, joka minun muistikuvieni mukaan oli se kallein. Nykyään heillä näyttää olevan vakihintainen lounaslista, hinta 7 euroa.

No, lehtipihviksi se meni silläkin kerralla.

Ravintola-Baari Montree, Hammareninkatu 7 (eli Tullintorin kyljessä)


En tiedä, missä valaistuksessa Montreen mainoskuva on otettu. Minun muistikuvissani paikka oli sininen, valkoinen ja söötti kuin rippikoululainen. Tämä on paikka, jossa olisi mukava istua iltaa, jos mahtuisi (paikka on pieni); sisällä on sohvanurkkaus. Nyt olin kuitenkin lounaalla, ja sievästi katetut pöydät tuntuivat ahtailta. Jouduin kuuntelemaan viereisen pöydän herrojen liikekeskustelun alusta loppuun, vaikka he luulivat puhuvansa hiljaa.

Lounaslista oli ihan sopuhintainen, siinä seitsemän euron tienoilla. Päädyin jostakin syystä ottamaan murolelaisen, joka on hampurilainen ranskalaisilla. Nauruhermojani taisi kutkuttaa, paikassa on niin ulkolainen leima, ja sitten - murolelainen!. Hampurilaisessa ei ollut valittamista, mutta ranskalaiset olivat niin rapeita, että joka kerran haukatessani jouduin laskemaan hampaani, rouskahteli siihen malliin. Lopulta jätin perunat syömättä.


New York, Hämeenkatu 5

Kuvassa New Yorkin valoseinä

New York tarjoaa lounaaksi joka päivä valikoiman, jossa on yksi salaatti, yksi hampurilainen, yksi kalaruoka ja yksi pihvi. Hinnat pyörivät kympin molemmin puolin. Paikka on hämmästyttävän viihtyisä, on kuin kohtuun tulisi. Liukuportaita alas ja valoseinän hämärästi valaistuun syliin. Tämä olisi minulle mieluisa paikka, mutta hintoja täytyy vähän miettiä. Lisäksi minulle sattui nolo tapaus, kun olin toista kertaa syömässä; olin heittänyt takkini viereeni penkille ja kännykkä liukui taskusta. Huomasin sen vasta palattuani kotiin. Soitin kännykkääni ja sitten baariin. Baarimikko ilmoitti huomanneensa kännykän, kun se soi, ja ottaneensa sen talteen. Kiireesti takaisin. Annoin juomarahaa (tuskin nuori mies olisi ilahtunut, jos olisin suudellut häntä, vaikka mieleni teki), ja hän oli hyvin hämmästynyt. Ei ollut kuulemma juomarahan väärti teko. Kai näitä sattuu, mutta minua nolotti.

Niin, ja New Yorkissa syön ehdottomasti hampurilaisen, tuntuu kuuluvan tyyliin. Esimerkiksi juuri nyt kirjoitushetkellä lounashampurilainen on seuraavanlainen:

Latino Chicken burger 7.90 €
Broilerin rintafileetä, hampurilaissämpylä, chimichurrikastiketta, salaattia, marinoitua punasipulia,limeminttumajoneesia, ja ranskanperunoita

Tillikka, Keskustori 2



Tillikka on ollut tamperelainen instituutio ainakin minun ikäni (älkää kysykö!). Se on kokenut lukuisia inkarnaatioita, joista viimeisin on aivan mainio. Lounaslistana on lounaspöytä, jota tosin en ole kokeillut. Asiakkaiden vilskeestä päätellen se on suosittu. A la carte on minulle liian suolainen hinnoiltaan lukuunottamatta hakusanaa "Tillikan klassikot", jossa on monia pyttipannuvaihtoehtoja ( 7 euron tienoilla, lisäkermaakin saa) ja lisäksi grillattua maksaa, paistettua kanaa, silakkapihvejä ja lihapullia, hinnat kympistä vähän ylöspäin.

Tillikassa voi syödä masunsa täyteen ja tuntea olonsa tyylikkääksi.


Ravintola Artturi, Kauppakatu 9



Artturi on sitten sitä, mitä Tillikka ei ole. Yhteensopimattomia puuhuonekaluja, räsymattoja somisteina, opiskelijapaikka jos mikään. Lounaslistalla viisi vaihtoehtoa päivässä, hinnat 6-12 euroon. Tänne minä useimmiten sovin treffit taloudellisen kotirouvaystäväni kanssa. (Artturin perustaja isännöi nykyään "Piika ja renki" -pubia Itsenäisyydenkadulla ja on vienyt mukanaan rakkautensa räsymattoihin ja viherkasveihin.)


Soittoruokala Saha, Koskikeskus



Sahassa olen käynyt kerran syömässä lounasta. Itse ravintolan tila on majoittanut lukuisia eri versioita ruoka- ja juomapaikoista ja nyt siellä sitten sahataan. Eräässä aikaisemmassa olomuodossa olen istunut terassilla rotan kanssa. Kukaan ei silmäänsä räpäyttänyt. Rotta ei ollut minun, vaan ystävättäreni; molemmat ovat jo kuolleet.

Lounasaikaan (ainakin keväällä) Saha oli häkellyttävän tyhjä, mutta kun ilta koittaa, siellä todennäköisesti on menoa. Lounashinta on 7,5 euroa päivittäin vaihtuvan listan mukaan. Minä kuitenkin valitsin listalta silakkapihvit hintaan 11,40, enkä parempia ole syönyt koskaan enkä missään. Jos perinneruoan yllä kehtaisi itkeä, tämä ruokalaji oikeuttaisi siihen. Muukin ruokalista vaikuttaa köyhän herkuttelijan unelmalta, jos viiva vedetään johonkin 15 euron paikkeille.


Manhattan, Koskikeskus

Manhattan ei kuvaa kaipaa. Kalsea, kiireinen, syö ja häivy -tyyppinen pihvipaikka. Jos haluaa äkkiä pihvin ja ranskalaiset, Manhattan on oikea paikka, mutta tänne ei juurru.


Hesburgerit

Kaikki tietävät Heset. Hyvä syy istua Heseen syömään purilaista on se, että aikuinen saa harvoin luan kanssa sotata itseään. Hesessä on pakko toteuttaa lapsellista puoltaan.


Rossot

Tampereen Rossoista lounaspaikkoina minulla on vain yksi ehdotus: älkää. Kummassakin Rossossa on tapahtunut niin, että olen odottanut yli puoli tuntia eikä minua silti huomannut kukaan. Kampittaminen tai pöydälle nouseminen eivät tuntuneet hyviltä ideoilta, joten lähdin. Lisäksi Näsilinnankadun Rosso on täynnä kiljuvia kakaroita (anteeksi, lapsukaisia) lounasaikaan. Toisessa Rossossa olen lisäksi saanut pitkään odotettuani annoksen, jonka toinen puoli oli jääkylmä. Kokille oli kaiketi tullut vahinko mikrouunin kanssa.

Toisaalta aviomiehen kanssa Rossoissa saa mitä parhaan palvelun. Ainakin minun mieheni kanssa. Hänellä on juuri se läsnäolo, jota pienikokoisella naisella ei ole. Yksin liikkuessani menen paikkoihin, joissa lounastajakin on ihminen, joten - ei Rossoa.