« Home | Risto-veturi Rautatieasemalla » | Tampereen vappua » | Laukontorin kalamarkkinat » | Vanha hautausmaa » | Pääsiäiskukkia Tampereella » 

sunnuntaina, toukokuuta 14, 2006 

Mennäänkö Kelloportinkadulle?

Tampellan kelloportti. Kelloportti rakennettiin vuonna 1891. Siellä sijaitsivat pellavatehtaan kutomon konttorit. Tampellan alue aloitti masuunina vuonna 1844. Vuonna 1856 tilalle tuli konepaja ja sen viereen pellavatehdas. Tekstiiliteollisuus lakkasi 1970-luvulla ja konepajateollisuus 1990-luvulla.

Kuvan vasemmassa reunassa näkyvä rakennus on nykyään toimisto, mutta 90-luvulla siinä toimi pub nimeltään "Pääportti". Hyvästä sijainnistaan (työntekijöiden kannalta) huolimatta se oli aina tyhjä ja kaatui lopulta. Sääli.

Kelloportin vasemmalla puolellla on seinässä muistolaatta, jossa ovat viime sodissa kaatuneet Tampellan työntekijät. Siitä vasemmalle on rakennus, jota nykyään tarkoitetaan, kun kysytään: "Mennäänkö Kelloportinkadulle?" Kun syntyy perheriita, kun täytyy tehdä jokin virallinen paperi, testamentti tai avioehto, kun tulee ulosottosedälle asiaa tai kun halutaan nähdä, miten Matti Nykästä taas viedään: "Mennäänkö Kelloportinkadulle?" Siellä nimittäin toimii Tampereen Oikeustalo.

Nykyisen rakennuksen tilalla oli ennen valkaisurakennus eli niin sanottu pleikeri. Se paloi ja rakennettiin uudelleen. Nykyisen rakennuksen suunnitteli Bertel Strömmer 1936.

Kelloportin takana heti oikealle on tämä rakennus. Se on minulle tutuin Tampellan rakennuksista. Kun lama iski 90-luvun alussa, päädyin vuoden tietokonekoulutukseen. Rakennuksessa toimi silloin Tampellan konepajakoulu, josta tietokoneluokka oli vuokrattu. Voin sanoa, että pysyin fyysisesti hyvässä kunnossa: aamulla loikkasin bussita Koskipuistossa, juoksin koko matkan Tampellaan, sitten portaat ylös kolmanteen kerrokseen (kerrokset ovat korkeita, kuten kelpo teollisuusrakennuksessa kuuluu) ja sitten viime tingassa tietokoneen taakse. Lounaan nautimme Tampellan tehdasruokalassa. Niin hyvää ruokaa en ole saanut missään muualla. En tiedä, missä käytössä rakennus on nykyään; todennäköisesti tyhjillään.

Kelloportista oikealle on Tampellan juhlatalo. Siellä ovat äitini ja isoäitini tanssineet häissä - rakennusta vuokrattiin juhliin. Tällä hetkellä siellä toimii Tampereen Komediateatteri.

Minäkin olen kerran ollut juhlatalossa häissä. Alkoholia ei tarjottu, mutta tilaisuus oli hienoin kokemani. Silkki kimalsi, kun juhlaväki liikkui arvokkaasti viime vuosisadan vaihteen puitteissa. Morsian ja sulhanen olivat äitini ja minun somaliystäviämme.

Onkohan Tampellan tehdasruokala nykyisin ravintola Pellava? Se sijaitsee lähellä Juhlatalonkatua.

Voisipa osoitteesta päätellen olla. Tuskin siellä on samaa emäntää, eikä samoja hintoja varmastikaan (mikä sääli).

Ihana, kun kuvien ohella jaat oikeaa tietoa- rakennukset ja paikat heräävät eloon ihan eri tavalla, kuin vain pelkkinä kuvina.

Sitä paitsi, koska olen tuore täällä, vailla mitään tietoa juurikaan mistään- tämä on minulle mieluinen oppitunti.
- Kiitos.

Tarkka osoite on Juhlatalonkatu 5. Tässä kuva:

http://inter2.tampere.fi/tehdas/akseli/koski/tampella/makasiin.htm

Vanhat rakennukset ovat usein niin upeita! Hienoja kuvia ja mielenkiintoista tietoa, näin täällä muualla asuvalle =))

Lähetä kommentti

Minä vain

  • Minä olen Mette
  • Tampere, Finland
  • Vapaasti temmeltämässä kirjojen ja Internetin ihmemaassa. Erityinen mielenkiinto pieniin eriskummallisuuksiin tässä suuressa maailmassa.
Profiilini

Linkkejä

Powered by Blogger
and Blogger Templates