« Home | Laukontorin kalamarkkinat » | Vanha hautausmaa » | Pääsiäiskukkia Tampereella » 

maanantaina, toukokuuta 01, 2006 

Tampereen vappua

60-luvulla vapuksi pukeuduttiin hienosti, oli ylioppilaslakki tai ei. Vappupallotkin olivat erilaisia kuin nykyään.


"Käy eespäin väki voimakas" - 70-luvulla marssittiin.

80-luvulla mukaan tulivat sambatytöt, jotka alkuun tanssivat Tillikan katolla.

Jeesus-marssijatkin lähtivät liikkeelle - kokoontumispaikka oli Aleksanterin kirkko.

Vappupallot ovat näyttävämpiä, mutta eivät yhtä tyylikkään kauniita kuin 40 vuotta sitten.

Nykyään käymme yhä eksoottisemmiksi - meillä on intiaanejakin.

Ei vappunakaan silti aina ole hauskaa. Joskus sataa ja yksinäistäkin on.

Voiii, noita tavallisia ilmapalloja muistelin vapputorilla. Minunkin lapsuudessani oli alkuun vain niitä ja muistan, kun sitten myöhemmin seassa alkoi olla noita foliopalloja.

Mää muistan, kun vappuaamuna vaarin kaverit tuli hakeen punaliput liiteristä. Ne oli siellä aina kauniilla rullilla suojassa ja otettiin käyttöön sitten aina tarpeen tullen. Miehet hulmahutti ne tuuleen siinä Annikinkadun pihamaalla ennen lähtöään marssille. Marssin ja puheiden jälkeen mentiin Tuulensuuntalon kahvilaan tippaleivälle ja simalle. Vappupallo oli aina napenlävessä kiinni ja markkinapalloilla pommitettiin (jos uskallettiin) kavereita ja viuhkat viuhu ja suhisi.

Lähetä kommentti

Minä vain

  • Minä olen Mette
  • Tampere, Finland
  • Vapaasti temmeltämässä kirjojen ja Internetin ihmemaassa. Erityinen mielenkiinto pieniin eriskummallisuuksiin tässä suuressa maailmassa.
Profiilini

Linkkejä

Powered by Blogger
and Blogger Templates