Tampereelta, meinaan

Viljo Kajavan Kyttälää

2007-10-08T11:16:00.000+02:00

Aluksi vähän siitä, mikä Kyttälä oli ja missä se sijaitsi. 1850-luvulla Tampereelle perustettiin tehtaita ja väkeä tuli. Tammerkosken länsipuoli oli vielä kaupungin ulkopuolella, ja Hatanpään kartano alkoi vuokrata sieltä maita pikkuväelle, "numerotorppareille". Alueelle syntyi sekalainen yhdyskunta kaikenkarvaisia tönöjä, joiden halki virtasi Ronganoja - se laski Tammerkoskeen.

Kyttälä-nimi ei tule kytistä, he sinne tuskin uskaltautuivat (siihen aikaan ja vähän myöhemminkin Tampereella oli "kaksi poliisia ja yksi pappi", kuten isoäitini äiti tapasi sanoa). Nimen alku on Skyttälä-nimisessä torpassa, joka sijaitsi nykyien Suomen Pankin rakennuksen paikalla. Arvaukseni on, että kyseessä oli sotilastorppa, Skytte-nimisen henkilön, mutta tämä on vain arvailua.

Kyttälä oli "korttiveijareiden rytöpesä", mutta siellä asui myös köyhempää työläisväkeä - useimmissa rakennuksissa oli vuokralaisten lisäksi lukuisia alivuokralaisia.

Tuntemattoman ottama kuva jostakin Kyttälän pihasta

Vuonna 1877 Kyttälä lopulta liitettiin osaksi Tampereen kaupunkia. Samalla kaupunginosaa alettiin purkaa ja asukkaita häätää. Osa pääsi asumaan Tammelaan, osalle luovutettiin tontti Armonkalliolta (muistin virkistämiseksi - Lapintie on Armonkalliolla). Nimi tulee viiden vuoden verovapaudesta niille, jotka rakensivat Armonkalliolle.

Ymmärrettävää siis, että kauppias Ruuskanen sai monet alaleuat loksahtamaan sijoiltaan, kun hän rakensi venetsialaista tyyliä seuraavan palatsinsa kosken länsirannalle. Mehän emme enää näe Ruuskasen taloa alkuperäisessä asussaan - siihen osui pommi talvisodassa ja yläosa meni uusiksi.

Uusiksi meni myös Kyttälä 1800-luvun lopulla. Hämeenkatua jatkettiin ja liiketalot alkoivat nousta. Tämän päivän Kyttälä on jotakin aivan muuta kuin Viljo Kajavan Kyttälä (niin, kyllä minä lopulta pääsin Kajavaankin asti!)

Ronganojan kortteli
on yöllä pimeä,
siellä miehet hoilaavat,
ne hoilaavat,
ja kuu on yllä korttelin
kuin veitsi himmeä.

Ronganojan kortteli
on pahamaineinen,
yöllä naiset itkevät,
ne itkevät,
ja kuu on yllä korttelin
kuin veitsi himmeä.

Ronganojan kortteli
se nukkuu myöhäiseen,
aamu on niin kalpea,
niin kalpea,
ja kuu on yllä korttelin
kuin veitsi himmeä.

Tämä on osa "Surullisesta laulusta Ronganojan Sallista". Koko arkkiveisu on Kajavan kokoelmassa "Tampereen runot". Runo on sävellettykin, ilmeisesti osana elokuvaa "Balladi Sallista", jota tosin en ole nähnyt.

Ronganoja itse on kadonnut, vaikkakin sen entisellä paikalla on nykyään Rongankatu; oja viemäröitiin ja jätettiin maan alle. Sallin lisäksi Kajava on muistanut muitakin tosielämän hahmoja:

Sakspekin-Kalle
kulki nurinkääntyneessä turkissaan
elämänsä vuodet,
ja saattoi kaikki sen ajan kaupungin vainajat
kohteliaasti keittiössä ryyppyään odottaen.

Siihen aikaan saattoväki tavattiin syöttää ja juottaa.

Kyttälänkadulla (se Stockmannin kääntöpuolen katu, jossa on Kyttis-pub, jossa puolestaan vanhan Kyttälän väki olisi ollut kuin kotonaan) on himmeäksi likaantunut pronssilaatta Leninin kunniaksi. V.I.Lenin asui tällä paikalla sijainneessa matkustajakodissa vuonna 1905. Matkustajakoti itse sijaitsi ränstyneenä ja luteineen 70-luvun taitteeseen asti; olen usein kävellyt sen ohi. Ei uskoisi nykyään. Kuten Kajava kirjoitti:

Kunnes vallankumousta valmistellessaan 1905
Vladimir Iljits
rähjääntyneet lentolehtiset povitaskussaan
sai turvan tässä kaupungissa,
eikä häntä Pispalantienoon puutarhurin talosta tavoitettu
eikä Tampereen matkustajakodeista.

Kokonaan ei Kyttälä ole tyyliään hukannut - Rautatienkadulla on seksikauppa, ja kapakoiden maa - Tampereen Soho - alkaa jo sieltä ja kiertyy sitten Hämeenkadun asemanpuoleiseen päähän, missä on huvipaikkoja vieri vieressä. Hauskimmin nimetty - minun mielestäni - on Punaisten Valojen vieressä; "Gobi Desert Canoe Club".

Hämeenkadun puoli onkin sitten amerikkalaistunut - on Deliä (Stockmann) ja McDonaldsia, löytyy New York, El Coyote ja Soul Cafe. Täällä eivät Viljo Kajavan runot enää kaiu, eivätkä Leninin askeleet kopise edes aamuyön tunteina.

Unohtunut on myös kansalaissota, joka tuhosi loputkin vanhasta Kyttälästä. Näin Kajava:

Kyttälä paloi. Hämeenkatu leimahti tuleen.
Kaupungintalossa naiskaartilaiset kuolivat kivääri sylissä
otsaluu murskana.

Mutta vasta oli itäpuoli menetetty,
kosken länsipuolella taistelivat viimeisine panoksineen
armeijan rippeet
kortteli korttelilta talo talolta Tamperetta menettäen.

Vanhaa historiaa, uutta kaupunkia. Otetaan sen kunniaksi Ale pupissa Rautatieläisten talossa.

Rautatieläisten talo edellisen vuosisadan vaihteessa oikealla - nykyään se on korkeampi. Vasemmalla "Bauerin hotelli", joka tuhoutui kansalaissodassa; tilalla on Scandic-hotelli (nykyään; sekös vasta on muuttanut nimeään, mm. Hotelli Emmaus, jolla nimellä vanha kansa sen vieläkin muistaa samoin kuin McDonaldsin talon KELAn talona).

Kesän muistoja

2007-09-26T11:46:00.001+02:00

Tampereella vietettiin tavanomainen määrä kesätilaisuuksia, joiden ajaksi kaupunkia kaunistettiin. Kukkaisviikon värikkyys on aina loistavaa.

Toisaalta näkymät Keskustorilla olivat lähes koko kesän tällaiset; teltat vain vaihtuivat. "Kuvaaminen kielletty" - huh? Eipä tässä paljon kuvattavaa ollutkaan.

Jotakin uutta kivaakin saatiin - jäätelökahvila Koskipuistoon. Tosin joku ehti jo purnata siitä yleisönosastossa - peittää kuulemma perineisen näkymän hotelli Tammeriin. Minun mielestäni tällä kohtaa oli joka tapauksessa jäätelönmyyntikoju joka kesä, mutta jokaista ei voi miellyttää.

Katumusikantteja liikkui luonnollisesti koko kesän. Tänä vuonna bongasin vain yhden säkkipillin, mutta idästä päin tulleita musikantteja liikkui riittämiin. Kuvan miekkonen tanssitti nukkeaan ja musiikki tuli kannettavasta laitteesta, joka näkyy repun päällä. Olisi luullut, että hän olisi soittanut rockia, mutta eikös mitä - kappale oli "Mantsurian kukkuloilla".

Oikein hyvä haitarinsoittaja istui tuolilla Macdonaldsin kulmalla aseman päässä säässä kuin säässä. Samoin 2-3 miehen (päivästä riippuen) saksofoniyhtye soitti jazzia suuren osan kesästä. Heitä oli todella mieli pysähtyä kuuntelemaan aina, kun kohdalle osuivat.

Raatihuoneen nurkalla soitti mies kehnosti haitaria ja nainen paukutti epätahtiin tamburiinia. He taas kuuluivat toiseen ryhmään, romanikatukerjäläisiin, joiden seurueeseen kuului useita eri-ikäisiä yksilöitä. Heistä tuli kesän juttu, koska he leiriytyivät milloin minnekin pressun alle, ja taas lähetettiin paikalle poliisi ja Tamperelaisen valokuvaaja. En tiedä, miten kerjääminen menestyi, mutta seisoin kerran pankkiautomaattijonossa, kun näin huippuesiintyjän.

Nuori poika - vaikea sanoa ikää; siinä 13-16-vuotias - niin kaunis, että olisi kelvannut kirjahyllyn koristeeksi, pani ihan viereeni tyynyn. Sitten hän polvistui tyynylle, veti rukousnauhan puseronsa päälle, painoi kätensä yhteen ja loi silmänsä ylös taivaaseen. Aivan kuin 1800-luvun väripainokuva rukoilevasta nunnasta (sukupuoli oli tietenkin väärä). Vaikutelmaa hieman häiritsi, että rukousasennossa olevien kämmenten välissä oli McDonaldsin juomamuki rahankeruuta varten ja katse kohdistui paitsi korkeuksiin, myös ohikulkevien kasvoihin. Olisi ehkä menestynyt paremmin katolisessa maassa.

Arvelisin, että vanhukset olisivat tehokkaampia, kuten tässä Helsingissä ottamassani kuvassa. Tällä hetkellä Tampereen Hämeenkadulla on vielä muutama aikuinen mies, jotka eivät ole romaneja. Poliisi arvelee heidän olevan unkarilaisia, mutta uskoo heidän katoavan, kunhan ilmat vielä kylmenevät.

Ja sitten Tampereen jokakesäinen riesa - kurittomat pyöräilijät. Tässä kaivellaan polkupyörän avainta. Pyörät oli parkkeerattu sikinsokin kenkäkaupan ikkunan eteen huolimatta selvästä kyltistä (alla suurempana).

Ja tässä vielä kesän uusin ja viehättävin terassi, Alepupi rautatieaseman päässä Hämeenkatua. Valitettavasti Alepupi on varsinainen äijäparlamentti, johon nainen ei oikein viitsi yksin mennä.

Terassi on vieläkin auki. Kiinnostavaa nähdä, pitävätkö he sen auki lumiin asti. Ja istujia riittää; terassille pääsee suoraan pubista eikä sinne muualta pääsekään, joten se ratkaisee tupakkatilaongelman mukavasti.

Lounastusta Tampereella

2007-09-04T12:10:00.000+02:00

Tämä lista on pikkuisen myöhässä, mutta tarkistelen tietoja. Jouduin nimittäin perhetilanteen (sairas aviomies) vuoksi keväällä silloin tällöin lounastamaan kaupungilla. Koska oli tilaisuus, katsastin sopivia lounaspaikkoja, ehtoina helppo tavoitettavuus, kohtuullinen hinta eikä äänekästä musiikkia. Jos siis joskus tulisi tarve ystävättären kanssa mennä jonnekin tai vaikkapa aviomies siitä toimentuisi. Tai taas tulisi halu käydä ulkona syömässä ihan omassa seurassaan. Tässä testin tuloksia (huom. kaikki kuvat ovat ravintoloiden omista mainoksista):

Mr Pickwick, Teiskontie 1

Pickwick on tuttu paikka ilman isompia yllätyksiä. Mukavahko ruokailupuoli, keskinkertaiset ruuat. Lounaspaikkana koin pienen yllätyksen. Olin katsonut etukäteen Internetistä lounaslistaa ja ajattelin tarkistaa vielä ravintolassa. Listoja ei ollut. Kysyin tarjoilijalta, ja hän näytti lankulla lyödyltä ja mietittyään sanoi, että kyllä sellainenkin kai on. Ja muisteli sitten yhtä listalla ollutta, joka minun muistikuvieni mukaan oli se kallein. Nykyään heillä näyttää olevan vakihintainen lounaslista, hinta 7 euroa.

No, lehtipihviksi se meni silläkin kerralla.

Ravintola-Baari Montree, Hammareninkatu 7 (eli Tullintorin kyljessä)

En tiedä, missä valaistuksessa Montreen mainoskuva on otettu. Minun muistikuvissani paikka oli sininen, valkoinen ja söötti kuin rippikoululainen. Tämä on paikka, jossa olisi mukava istua iltaa, jos mahtuisi (paikka on pieni); sisällä on sohvanurkkaus. Nyt olin kuitenkin lounaalla, ja sievästi katetut pöydät tuntuivat ahtailta. Jouduin kuuntelemaan viereisen pöydän herrojen liikekeskustelun alusta loppuun, vaikka he luulivat puhuvansa hiljaa.

Lounaslista oli ihan sopuhintainen, siinä seitsemän euron tienoilla. Päädyin jostakin syystä ottamaan murolelaisen, joka on hampurilainen ranskalaisilla. Nauruhermojani taisi kutkuttaa, paikassa on niin ulkolainen leima, ja sitten - murolelainen!. Hampurilaisessa ei ollut valittamista, mutta ranskalaiset olivat niin rapeita, että joka kerran haukatessani jouduin laskemaan hampaani, rouskahteli siihen malliin. Lopulta jätin perunat syömättä.

New York, Hämeenkatu 5

Kuvassa New Yorkin valoseinä

New York tarjoaa lounaaksi joka päivä valikoiman, jossa on yksi salaatti, yksi hampurilainen, yksi kalaruoka ja yksi pihvi. Hinnat pyörivät kympin molemmin puolin. Paikka on hämmästyttävän viihtyisä, on kuin kohtuun tulisi. Liukuportaita alas ja valoseinän hämärästi valaistuun syliin. Tämä olisi minulle mieluisa paikka, mutta hintoja täytyy vähän miettiä. Lisäksi minulle sattui nolo tapaus, kun olin toista kertaa syömässä; olin heittänyt takkini viereeni penkille ja kännykkä liukui taskusta. Huomasin sen vasta palattuani kotiin. Soitin kännykkääni ja sitten baariin. Baarimikko ilmoitti huomanneensa kännykän, kun se soi, ja ottaneensa sen talteen. Kiireesti takaisin. Annoin juomarahaa (tuskin nuori mies olisi ilahtunut, jos olisin suudellut häntä, vaikka mieleni teki), ja hän oli hyvin hämmästynyt. Ei ollut kuulemma juomarahan väärti teko. Kai näitä sattuu, mutta minua nolotti.

Niin, ja New Yorkissa syön ehdottomasti hampurilaisen, tuntuu kuuluvan tyyliin. Esimerkiksi juuri nyt kirjoitushetkellä lounashampurilainen on seuraavanlainen:

Latino Chicken burger 7.90 €
Broilerin rintafileetä, hampurilaissämpylä, chimichurrikastiketta, salaattia, marinoitua punasipulia,limeminttumajoneesia, ja ranskanperunoita

Tillikka, Keskustori 2

Tillikka on ollut tamperelainen instituutio ainakin minun ikäni (älkää kysykö!). Se on kokenut lukuisia inkarnaatioita, joista viimeisin on aivan mainio. Lounaslistana on lounaspöytä, jota tosin en ole kokeillut. Asiakkaiden vilskeestä päätellen se on suosittu. A la carte on minulle liian suolainen hinnoiltaan lukuunottamatta hakusanaa "Tillikan klassikot", jossa on monia pyttipannuvaihtoehtoja ( 7 euron tienoilla, lisäkermaakin saa) ja lisäksi grillattua maksaa, paistettua kanaa, silakkapihvejä ja lihapullia, hinnat kympistä vähän ylöspäin.

Tillikassa voi syödä masunsa täyteen ja tuntea olonsa tyylikkääksi.

Ravintola Artturi, Kauppakatu 9

Artturi on sitten sitä, mitä Tillikka ei ole. Yhteensopimattomia puuhuonekaluja, räsymattoja somisteina, opiskelijapaikka jos mikään. Lounaslistalla viisi vaihtoehtoa päivässä, hinnat 6-12 euroon. Tänne minä useimmiten sovin treffit taloudellisen kotirouvaystäväni kanssa. (Artturin perustaja isännöi nykyään "Piika ja renki" -pubia Itsenäisyydenkadulla ja on vienyt mukanaan rakkautensa räsymattoihin ja viherkasveihin.)

Soittoruokala Saha, Koskikeskus

Sahassa olen käynyt kerran syömässä lounasta. Itse ravintolan tila on majoittanut lukuisia eri versioita ruoka- ja juomapaikoista ja nyt siellä sitten sahataan. Eräässä aikaisemmassa olomuodossa olen istunut terassilla rotan kanssa. Kukaan ei silmäänsä räpäyttänyt. Rotta ei ollut minun, vaan ystävättäreni; molemmat ovat jo kuolleet.

Lounasaikaan (ainakin keväällä) Saha oli häkellyttävän tyhjä, mutta kun ilta koittaa, siellä todennäköisesti on menoa. Lounashinta on 7,5 euroa päivittäin vaihtuvan listan mukaan. Minä kuitenkin valitsin listalta silakkapihvit hintaan 11,40, enkä parempia ole syönyt koskaan enkä missään. Jos perinneruoan yllä kehtaisi itkeä, tämä ruokalaji oikeuttaisi siihen. Muukin ruokalista vaikuttaa köyhän herkuttelijan unelmalta, jos viiva vedetään johonkin 15 euron paikkeille.

Manhattan, Koskikeskus

Manhattan ei kuvaa kaipaa. Kalsea, kiireinen, syö ja häivy -tyyppinen pihvipaikka. Jos haluaa äkkiä pihvin ja ranskalaiset, Manhattan on oikea paikka, mutta tänne ei juurru.

Hesburgerit

Kaikki tietävät Heset. Hyvä syy istua Heseen syömään purilaista on se, että aikuinen saa harvoin luan kanssa sotata itseään. Hesessä on pakko toteuttaa lapsellista puoltaan.

Rossot

Tampereen Rossoista lounaspaikkoina minulla on vain yksi ehdotus: älkää. Kummassakin Rossossa on tapahtunut niin, että olen odottanut yli puoli tuntia eikä minua silti huomannut kukaan. Kampittaminen tai pöydälle nouseminen eivät tuntuneet hyviltä ideoilta, joten lähdin. Lisäksi Näsilinnankadun Rosso on täynnä kiljuvia kakaroita (anteeksi, lapsukaisia) lounasaikaan. Toisessa Rossossa olen lisäksi saanut pitkään odotettuani annoksen, jonka toinen puoli oli jääkylmä. Kokille oli kaiketi tullut vahinko mikrouunin kanssa.

Toisaalta aviomiehen kanssa Rossoissa saa mitä parhaan palvelun. Ainakin minun mieheni kanssa. Hänellä on juuri se läsnäolo, jota pienikokoisella naisella ei ole. Yksin liikkuessani menen paikkoihin, joissa lounastajakin on ihminen, joten - ei Rossoa.

Pendolino Tullintori

2007-04-02T12:36:00.000+02:00

Pendolino-rakennuksen ja rautatien väliin tehdään vielä jotakin. Olisi osunut Pendolino-juna kuvaan, mutta kun ei. Vasemmalla uutta rakennusta, oikealla pilkottelee ortodoksikirkko.

Anna pyyteli kuvia uudesta Pendolino-rakennuksesta. Vaikea kuvattava, koska rakennustyömaa on vielä pahemman kerran kesken, mutta tässä on uudistuvaa Tullintoria.

Tullinkulma

Aikoinaan tässä oli matalaa, betonitiilistä varastorakennusta (mm. Wm Sandberg Oy) ja kaksi katua; Hammareninkatu ja Sumeliuksenkatu. Hammareninkatua nämä funkkis-tyyliset rakennukset vieläkin käyttävät osoitteenaan.

Tullintori

Varsin mukavaa arkkitehtuuria. Rakennus valmistui juuri, kun lama alkoi, ja sitä oli pitkän aikaa vaikea saada täyteen. Ympäristön rakentaminen jäi rahapulan ja epäselvien suunnitelmien alle ja on nyt vasta vauhdissa. Rakennuksessa oli 90-luvulla pohjakerroksen kokoinen kirpputori, koska tiloille ei muutakaan käyttöä ollut. Nyt ovat myyntitilat täyttyneet, ja S-Market muutti juuri pois, viereen valmistuneeseen Pendolino-rakennukseen.

Tai no, valmistuneeseen ja valmistuneeseen...

Pendolino siirtyy äkillisesti funkkis-valkoisesta Tullikamarin taa hyvin sopivaan tiilenpunaan. Vasemmassa reunassa on uusi pysäköintitalo, joka vielä jatkaa Tullintorin sävyjä. Pendolino-nimi erottuu juuri ja juuri rakennuksen yläosassa.

Mutta tässä on siten S-Marketin sisäänkäynti! Valokuvaajan varjo osoittaa kohtaa, johon ihmiset ovat luistelleet jonkinlaisen polun hiekkarinnettä alas. Tervetuloa, kaikki te lastenvaunut, rollaattorit ja muuten vain kompurat.

Tässä vanha rouva pohtii, miten nousisi ylös...

...tätä rinnettä.

Ajan oloon kaupasta pääsee portaita jonnekin asematunneliin, mutta toistaiseksi tie on tukossa.

Ei ihme, tältä reitti näyttää ulkopuolelta.

Kyllä tästä kaikesta vielä jotakin tulee, mutta koska ja mitä... sen saa jokainen itse arvata.

Outoja taideteoksia Tampereella

2006-09-02T14:26:00.000+02:00

Tässä on tullut pitempi tauko Tampereen ihmeiden kuvaamisessa. Nytkin jää juttu tyngäksi. Esittelen vain joitakin taiteen ihmeitä.

Tuomiokirkonkadun kävelyosuudella ovat tänä kesänä mellastaneet villisiat. Viime kesänä samalla graniittilaatalla käveli valkopukuinen mies Marsiin. Useita taideteoksia on julkisilla paikoilla tärvelty, mutta näihin harjaotuksiin ei ole vandaalin käsi pystynyt.

"Kukkataivas" -nimiset pallot ovat löytäneet paikan Tullintorilta. Ne esiintyivät ensimmäisen kerran vuosia sitten Keskutorilla. Paikka oli hyvä sopiva, lehmukset kehystivät palloja mukavasti. Niissä vain ei pysynyt kaasu sisällä. Pallot roikkuivat varsin murheellisesti riepuina, kunnes ne korjattiin pois. Muistini mukaan niitä oli silloin neljä, musta pallo puuttuu nyt kokoelmasta. Taisi olla pahiten vioittunut. Kun tekniset ongelmat nyt on saatu korjatuksi, palloihin saattaa törmätä tulevinakin vuosina. Ehdottaisin Laukontoria; ne vaativat luontoa ympärilleen kukkiakseen somasti.

Pukumies seisoo juurevasti Kuninkaankadun kävelytiellä. Kuvanottohetkellä se oli puhdistettu roskista, mutta normaalisti kansalaiset käyttävät sitä ylimääräisenä roskiksena. Ympäristö on puvulle erinomainen; filosofinen merkitys korostuu, kun takana seisovat värikkäämmin pukeutuneet kaupalliset sisaret ja veljet. JOpa asento on sama.

Turistit Tammelantorille

2006-07-18T14:28:00.000+02:00

Valpuri bloggasi Helsingistä matkailukaupunkina. New York Times oli kovin innokas suosittelemaan Helsingin kalleimpia ruokailupaikkoja. Olisihan niissä hienoa käydä.

Minä olen olosuhteiden pakosta halvempien paikkojen kannalla. Olen kerran leikilläni suunnitellut kesäturisteille reitin Tampereella. Sen kohokohta oli lounastauko Tammelantorilla. Torin reunoille on ilmestynyt etnisiä ravintoloita, kuten Ragu's Wok and Grill ja Gopal. Parasta ruokaa saa itse torilla. Pitäisi kelvata Berlusconillekin.

Istumapaikan saa itse valita.

Toisella reunalla on tarjolla kalaa muikuista loheen.

Toisella puolella on hampurilaisia, kahviloita ja tietysti Tapolan mustaa makkaraa.

Keskellä on torielämää; vihannesten ja kukkien myyjiä, rihkamaa tai pelkkää istuskelua.

Tori vetää kaiken ikäisiä.

Kukat kotiin tarakalla.

Kun kansa on poistunut, tulevat pesuautot.

Kalevankangas

2006-07-09T09:12:00.000+02:00

Kalevankankaan hautausmaa on pyhitetty vuonna 1880. Ensimmäisenä alueelle haudattiin puolivuotias poikavauva. Seurakunta vakuuttaa tietävänsä paikan, mutta sitä ei ole mitenkään merkitty. Aluetta on koko ajan laajennettu; tällä hetkellä hautausmaalla on 100 000 vainajaa 25 000 haudassa ja uurna-ja tuhkalehdot lisäksi.

Hautausmaalla on neljä muistolehtoa: vanha muistolehto, uusi muistolehto pohjoisella uurna-alueella, veteraanilehto sotaveteraaneille ja heidän puolisoilleen sekä lasten muistolehto "hietakehto".
Hautausmaalla on myös muistelupaikka muualle haudattujen vainajien omaisille. Se sijaitsee aivan kappelin läheisyydessä.

Suosittelen heti alkuun, että Kalevankankaasta kiinnostuneet menevät ilmaiselle opastetulle kierrokselle, joita pidetään joka torstai klo 18. Lähtö on pääportilta. Kannattaa varata hyvät kengät; opastus kestää kaksi tuntia ja kattaa vain pienen soan alueesta. Jos haluaa löytää kaikki kirjailijat ja muut kuuluisuudet, retki kannattaa silti tehdä. Tosin tunnetuimmat, Väinö Linna ja Veikko Sinisalo, ovat heti pääportin vieressä.

Nykyisen portin piirsi Bertel Strömmer ja se rakennettiin vuonna 1937. Porttia vastapäätä on sievä puurakennus, joka aikoinaan toimi saattoväen lepopaikkana. Ennen kuin kappeli valmistui, vainajat siunattiin Aleksanterin kirkon hautausmaalla ja tuotiin jalkaisin tai hevosella kaupungin halki. Saattoväki tarvitsi jonkinlaisen lämmittelypaikan.

Pääportista vasemmalla on tämä monumentti niiden kahdeksan nuoren muistoksi, jotka 1880-luvulla lähtivät soutumatkalle Näsijärvelle. Nousi ukonilma, vene kaatui ja kaikki hukkuivat. Isoäitini äiti jäi laiturille, koska häntä pelott. Kalevankangas on minulle kuin toinen olohuone; kaikki juureni ovat siellä.

Hautausmaalla ovat myös Tampereen juuret. Paitsi taiteilijoita Kalevankankaalla ovat myös kaupunkia rakentaneet mahtisuvut; Tirkkoset, Ruuskaset, Aaltoset. Kauppias Gustaf Fredrik Ahlgren lahjoitti tontin köyhäintalolle, nykyisen Koukkuniemen, Nikolai Tirkkonen (Tirkkosen liiketalo Kauppakadun ja Kuninkaankadun kulmassa on Tampereen kauneimpia jugendtaloja) lahjoitti Näsinkallion suihkukaivon ja niin edelleen.

Tämä enkeli on Ruuskasten sukuhaudalla. Ruuskasen talo on Koskipuiston kaunistus.

Kappelin ympäristössä ja (pääportilta katsoen) sen takana ovat suurimmat monumentit; Karjalaan jääneet, Kurun haaksirikossa kuolleet, kansalaissodan valkoisten musitomerkki (punaisten muistomerkki on sankarihaudan lähellä) ja vuoden 1927 Imatran elokuvateatterin palon muistomerkki. Suorassa linjassa pääsee sankarihaudalle.

Vasemmalla on sotabveteraanien mustolehto ja oikealla kenraali Aaro Pajarin muistomerkki. Sotaveteraaneista vasemmalle aidan vieressä on kansalaissodassa kaatuneiden punaisten muistopatsas.

Se monumenteista. Mäellä sankarihaudan takana oli jatkosodassa ilmatorjuntayksikkö. Sen muistoksi on paikalla muistolaatta. Pikkuportin vieressä (Kalevantietä kulkiessa on kappelin kohdalla kappelin portti Siitä eteenpäin tulee vastaan pikkuportti) on hautakivi "Äiti". Se ei ole kenenkään äidin haudalla; se kuuluu seurakunnan haltuunsa ottamiin kiviin, joka sijoitettiin tuntemattomille äideille samaan aikaan kuin hietakehto syntymättömille lapsille ja muistelupaikka muualle haudattujen omaisille perustettiin.

Tämä äiti-kivi on kuolleiden hautakivien muistolehdossa pääportin ulkopuolella, eli paikassa, johon seurakunta on siirtänyt hoitamattomilta haudoilta arvokkaina pidettyjä kiviä. Alueella on jopa patsas, jonka hylkäämistä on vaikea ymmärtää:

Muualle haudattujen muistokivi on aivan kappelin vieressä. Kivi on pahasti lohjennut. Sen ympärille kerääntyy jouluna niin paljon hautakynttilöitä, että kivi ei kestä kuumuutta.

Vaikeasti löydettävien hautojen joukossa ovat mm. Yrjö Jylhän, Eeva-Liisa Mannerin ja Lauri Viidan haudat. Lauri Viidan reliefin veisti Heikki Varja valokuvan mukaan.

Pidän eniten tavallisten, tuntemattomien tamperelaisten haudoista, joista esimerkkinä olkoon talonomistaja Syrén perheineen "sekä lapset", ja nimetön pikkuenkeli.

Tarinaa Tammelasta

2006-07-02T14:54:00.000+02:00

Tammelan kaupunginosa sai nimensä Hatanpään kartanon Tammelan torpasta. Torpan alue merkittiin isojakokarttaan jo vuonna 1758, silloin ruotsalaisen kaidekauppiaan nimiin. Sittemmin torppariksi tuli ruotusotamies Tuomas Tammerström, jonka poika otti nimekseen Heikki Tammela. Tammela on siis saanut nimensä jo 1700-luvun puolivälissä. Kaupunki osti myöhemmin Hatanpään kartanon maat, ja 1900-luvun vaihteessa Tammelassa asui jo 7000 asukasta.

Emil Aaltonen, Tampereen oma patruuna, rakensi Aaltosen Kenkätehtaan Tammelaan. Hän rakennutti myös upean Pikilinnan henkilökunnan asunnoiksi, mutta pääasiassa Tammela oli puutalojen ja kenkätehtaalaisten kaupunginosa 1960-luvulle asti.

Puu-Tammelaa

Näkymä Tammelan Puistokadulle 1930-luvulla. Vasemmanpuoleinen tyttö on isoäitini.

Sama näkymä lähempänä nykyaikaa

Emil Aaltosen logo kenkätehtaan seinässä. Komea tehdasrakennus on nykyään asuntoina.

Suihkulähde Emil Aaltosen muistoksi valmistui 1969. Urho Kekkonen oli kunnioittamassa tilaisuutta. Sen kunniaksi Tammelantorin puisto muutettiin Emil Aaltosen puistoksi, mutta ei sitä nimeä kukaan käytä - tamperelaiset ovat sitkeän uskollisia vanhoille nimille. Puistossa on myös talvisodan muistomerkki. Tampereen kaupungin sivut muistuttavat, että muistomerkin paikalta lähtivät aikoinaan Tampereen miehet talvisotaan.

Tammelan Voima oli huonossa maineessa juottolana. En tiedä, ovatko paikalla toisiaan seuranneet ravintolat onnistuneet tätä mainetta puhdistamaan - tällä hetkellä ravintolan nimi on "Aino ja Ilmari". Alkuaan talo oli kyllä hyvinkin hyvämaineinen. Osuusliike Voima rakensi talon liike- ja asuinhuoneistoita varten.

Rakennuksen alimmaisen kerroksen torin puolelle sijoitettiin tilavat ruoka- kangas- ja sekatavaramyymälät varastoineen. Tammelan Puistokadun puolella oli osuuskunnan annosruokala, jonka keittiö oli pihanpuoleisessa siipirakennuksessa. Toisessa kerroksessa ruokalan kohdalla oli kahvilahuoneisto, jonka vieressä oli kaupungin sanomalehtilukusali. Ylimmässä kerroksessa lämmitettiin elokuun alusta uunein yksityisasuntoja, pääasiassa kolmen huoneen ja keittiön huoneistoja.

Ravintolatiloissa sijaitsi työntekijöiden ruokala. Toisessa kerroksessa oli kahvila ja lukusali, jonka yhteydessä oli Tampereen ensimmäinen sivukirjasto 1930-luvun alkuun asti. Sen kokoelmissa oli kokonaista 250 kirjaa.

Lainausasema oli avoinna kolme tuntia päivässä. Sinne sijoitettiin aluksi 100 nidosta pääkirjaston yleisestä lainausosastosta ja 150 nidosta nuorten ja lasten lainausosastosta. Kirjavarasto oli tarkoitus vaihtaa kerran vuodessa. Seuraavana kesänä lisättiin kirjojen yhteismäärää 500 nidokseen. Lainausasemalta saattoivat lainaajat tilata myös pääkirjaston kirjoja. Tilauksia tehtiin alussa niin runsaasti, että lapsilta täytyi tilausoikeus joksikin ajaksi kieltää.Lainausliike kasvoi ensimmäisinä vuosina voimakkaasti, vuonna 1924 lainattiin Tammelan lainausasemalta 20 509 nidosta.

Kirjastoa siirreltiin paikasta toiseen, kunnes se vuonna 1957 sijoitettiin Tammelan koululle. Vuonna 2003 kirjasto siirrettiin Sampolaan.

Tammelan koulun seinäreliefi

Tammelan kaupunginosa on hävitetty kolme kertaa. Ensin se pommitettiin maan tasalle kansalaissodan aikana, sitten toisessa maailmansodassa. Viimeisin tuho alkoi 1960-luvun lopulla, jolloin kaupunginosa modernisoitiin nykyiseen asuunsa. Suuresti on Puu-Tammela muuttunut. Alkuperäistä rakennuskantaa on jäljellä enää Annikinkadulla. Mallia voi käydä katsomassa Amurin työväenmuseosta.

Uutta uljasta Tammelaa

Juhannuskylä

2006-06-27T13:19:00.000+02:00

Juhannusviikolla sopii esitellä eräs Tampereen pienistä, viehättävistä kaupunginosista - Juhannuskylä, tuttavallisemmin Jussinkylä. (En tiedä, miten viehättävä se todellisuudessa on asua - lehtijuttujen mukaan siellä töhritään tageja henkilöautoihin.)

Jussinkylä on saanut nimensä vuonna 1907 valmistuneesta Johanneksen kirkosta, jonka nimi vuonna 1923 muutettiin Tampereen Tuomiokirkoksi.

Kirkko rakennettiin hätäaputyönä vuosina 1902-1907. Suurimmat lohkareet painoivat 15 tonnia ja ne tuotiin paikoilleen mies- ja hevosvoimin. Näin se kävi:

"Kivikuorman eteen oli valjastettu 20 hevosta, joilla kaikilla oli eri ajajat. Koko näytelmää johti mies, joka seisoi kuormana olevan ison kiven päällä. Kun tämä mies kohotti kättään, sivalsivat kaikki ajajat yhtä aikaa hevostaan, jolloin kuorma siirtyi pienen matkaa eteenpäin."

Kirkon arkkitehti on Lars Sonck, joka suunnitteli myös Kultarannan ja Helsingin Kallion kirkon. Toinen Jussinkylän tunnettu arkkitehti oli Wivi Lönn, yksi Suomen harvoista naisarkkitehdeistä. Hän suunnitteli Tampereen paloaseman.

Paloasema 1910-luvulla

Tammelasta päin Jussinkylään tullaan Erkkilän sillan yli. Erkkilän silalstakin käydään keskustelua - se on niin kapea, että autot, pyöräilijät ja jalankulkijat eivät tahdo mahtua sillalle sovinnossa. Heti sillan takana on yksi Jussinkylän viehättävimmistä jugendtaloista. Talossa sijaitsi aikoinaan ravintola, mutta nykyään siinä on kampaamo.

Johanneksen kansakoulu oli yksi kaupungin 1900-luvun alun kolmesta vanhimmasta koulusta. Toiset kaksi olivat Aleksanterin kansakoulu Hämeenpuistossa ja Tammelan koulu, joka rakennettiin kaupunkilaisten vaatimuksesta vähentämään Johanneksen koulun tilanahtautta.

Tuomiokirkon takana piilossa on Tampereen viimeinen Vikkula. Vikkuloitahan oli aikoinaan pitkin kaupunkia ja niitä pitivät Vikkulan suvun eri jäsenet. Niistä nousi melkoinen hulabaloo ikkunamainosten omaperäisen tyylin vuoksi. Nyt kaikki Vikkulat on lopetettu paitsi tätä pientä, jota pitää vanha Vikkula itse. Kauppa on auki silloin tällöin, ja kauniin päivinä Vikkulan näkee tuolilla kauppansa edessä lukemassa iltapäivälehteä kuin Välimerellä.

Jussinkylää leimaavat tietty vanhanaikaisuus, pikkuporvarillisuus ja omituinen pohjakaava, joka poikkeaa Tampereen tallisesta ruutuasemakaavasta. Jussinkylän korttelien muotoa määräävät tietenkin Tuomiokirkon ja Paloaseman muodot.

Jussinkylä rajoittuu Satakunnankatuun, jonka kulmassa sijaitsi aikoinaan Karhu Apteekki. Siihen liittyy tamperelaisten vanhin ja kulunein apteekkivitsi:

- Onko Karhu apteekissa?
- On.
- Ajakaa se äkkiä pois, että sinne uskaltaa tulla.

Tällä hetkellä Karhu-apteekin tilalla on seksikauppa. Niin muuttuu maailma.

Pispalan Sottiisi

2006-06-18T13:42:00.000+02:00

Tampereella järjestetään aina parillisten vuosien kesäkuussa kansainvälinen kansantanssifestivaali Pispalan Sottiisi. Se on järjestetty vuodesta 1970 lähtien. Tänä vuonna oli Keskustorilla samanaikaisesti Pirkan Kylätori.

Suomi Shop

Pellavaa

Aitoja mollamaijoja

Akrobaattitytöt temppuilivat tuoleineen

Sottiisipelimannit tulivat hevoskyydillä

Nuorta polvea pukkaa kansantanssiryhmissäkin

Unkarin tyttöjä

Hilpeää huisketta

Tämä on hauskaa!

Terassilla on tavallinen päivä

Sorsapuisto

2006-06-11T13:28:00.000+02:00

Sorsalampi oli alkuaan nimeltään Pleikilampi. Paikalla oli lähde, jonka ympärille muodostui lampi, kun Ronganoja tulvi. Ronganoja virtasi nykyisen Koskipuiston kautta Tammerkoskeen. Pleikilammen nurmella oli Pellavatehtaan lankojen kuivatuspaikka, Pleikiniitty. Lampi oli 1930-luvulle asti liejuinen rämeikkö.

Pleikiniitty vuonna 1931

Ronganoja johdettiin maan alle ja lammesta muokattiin työllisyystöinä puisto vuosina 1931-1937. Puisto sai nimen Sorsapuisto, koska sorsat alkoivat heti viihtyä lammella.

Maansiirtotyöt tehtiin käsityönä kottikärryjen ja lapioiden avulla. Silloinen kaupunginpuutarhuri Onni Karsten suunnitteli puistoon ja lammen rannoille monipuoliset ja runsaslajiset istutukset. Sorsapuiston suosiota lisäsivät sinne v. 1939 alkaen kesänviettoon tuodut linnut. Alueella sijaitsi myös v. 1956 avattu Suomen ensimmäisiin kuulunut lasten liikennepuisto.

Vuonna 1953 lammen ympärille rakennettiin aita. Siihen asti lammessa oli saanut uida ja talvisin luistella.

Lammen rannalla oli Tampereen teurastamo, kunnes kaupunginjohtaja Erkki "Napoleon" Lindfors kävi ystävyyskaupunki Lodzissa vuonna 1960. Hänelle lahjoitettiin kaksi leijonanpentua. Ne sijoitettiin väliaikaisesti Korkeasaareen ja teurastamon paikalle perustettiin eläintarha. Se toimi vuodesta 1964 vuoteen 1972. Silloin leijonat myytiin Ruotsiin (vaikka urosleijona, Tam, kuoli liian suureen nukutusaineannokseen). En tiedä, minne eläintarhan simpanssit, sudet ja karhu päätyivät. Susia oli kolme; yhtenä yönä naarassusi Pernilla yhdessä toisen urossuden kanssa tappoi heikomman uroksen. Se oli jonkinlainen järkytys. Sudet olivat niin kesyjä, että pikkuinen vanha rouva kävi usein syöttämässä niille makkaraa, näpsäytteli niitä kuonolle ja käski väistyä, että kaikki saavat osansa. Simpanssit sen sijaan olivat pahantapaisia; ne heittelivät ihmisiä ulosteilla.

Eläintarhan kylkiäisenä oli käärmenäyttely, oikein hyvin pidetty laitos. Vein sinne kummipoikani, joka halusi välttämättä viedä kotiin vihreän mamban, koska se oli niin kaunis.

Lintuinfluenssan uhrit - kopit ovat tyhjinä

Hyväntahtoinen saukkototemi valvoo puistoa

Jäätelö maistuu - puisto on suosittu kesäilypäikka

Klassista sorsapuistoa

Keväällä voi leikkiä kukkien lomassa

Sorsapuiston kioski - miten monessa kioskissa on tiilinen savupiippu?

Eläintarhan paikalle rakennettiin Tampere-talo, Pohjoismaiden suurin kongressitalo.

Muita puiston komistuksia ovat Richard Rautalinin "Tanssiva tyttö" ja - vähän vaikeasti löydettävä - Esperanton maailmankongressin muistokivi ja -laatta. Esperantopuu on Pirkkalan koivu. Ilman muistolaattaa on Johanna Sinisalolle syntymäpäivälahjaksi istutettu sinikuusi.

Se kadun toinen puoli

2006-06-04T09:11:00.000+02:00

Itsenäisyydenkadun toisella puolella on monenlaista kiinnostavaa. Häkellyttävä on Prinsessa Itkupilli. Poikkesin sisään kysymään, mistä liikkeen nimi on tullut ja olin vähällä jäädä koukkuun monenlaisten merkillisten kapistusten lumoamana. Prinsessa Itkupillin omistaja kertoi, että liike oli saanut alkunsa Kangasalla Urkutehtaan tiloissa, siitä "pilli". En tullut kysyneeksi, onko nimi-idea peräisin Kristiina Wallinin prinsessakirjasta.

Liikkeen tiloissa toimi aikoinaan hieno Puolimatkan kirjakauppa. Kalevan koulun oppilailla tapasi olla kirjakaupassa tili oppikirjojen ostoa varten. Missään kirjakaupassa ei ole tuoksunut niin hyvältä. Prinsessa Itkupillin omistaja sanoi tunteneensa kirjakaupan hyvin, koska hänkin on Kalevan koulun entisiä oppilaita.

Puolimatkan Krouvi on varsinainen räkälä näin naisen mielestä. Sen lähistöllä näkee joskus kiinnostavia juttuja, kanta-asiakkaita ja sen sellaista. Kuvassa erottuu vilkkaasti toimivan Ylioppilasteatterin katos. Tiloissa toimi aikoinaan elokuvateatteri Ilves. Se oli tyylikäs teatteri, puhdasta jugendia, puupaneloinnit ja seinässä hiotusta lasista tehty taideteos. Ylioppilasteatterin väki valittaa, että lasiseinä oli tuntemattomalla tavalla tuhoutunut heidän tullessaan - he olisivat hellineet sitä aarteenaan.

Lähteenlinna on alueen arvokkaimpia kerrostaloja, valmistunut vuonna 1928 ja vastikään uusittu. Talossa toimii helmi pubien joukossa, "Piika ja renki". Seuraavana, Attilan kenkätehdasta vastapäätä, on Katajanokan vankilan näköinen talo. Se on Toralinna, joka aikoinaan rakennettiin rautatieläisten perheille. Eivät tainneet olla maailman sopuisinta väkeä he.

Attilan kenkätehtaalta katsottuna Tammelapuistokadun toisella puolella sijaitsi Toralinna, valtionrautateiden henkilökunnalleen vuosina 1902-1903 rakennuttama asuintalo. Se oli yksi kaupungin ensimmäisistä asuinkerrostaloista. Toralinnassa olivat vuoteen 1942 asti käytössä pihakäymälät.

Attilan kenkätehtaasta ei kuvaa kaivata, se hallitsee koko Itsenäisyydenkatua. Tehtaan rakennutti Antti Attila vuonna 1906 ja se myytiin Emil Aaltoselle vuonna 1931. Kun kenkätehtaat ajettiin Tampereella alas, tehdas kunnostettiin Yliopiston kirjastoksi. Tänä kesänä kirjasto muuttaa pois. Tietooni ei ole tullut, mitä rakennukseen sen jälkeen tulee.

Vanha kuva Tullikamarista ja pakkahuoneesta

Tullikamari ja Pakkahuone ovat nyt juhlakäytössä. Tullikamari valmistui vuonna 1901. Tampereen tulli on nyt siinä virastotalossa Kiovanpuiston takana, joka on kuin kappale kauneinta Moskovaa ja lentotulli Pirkkalassa, joten Tullikamari vapautui kaupunkilaisten käyttöön.

Vielä yksi pala Tampereen historiaa. Rokonarvet Tullikamarin seinässä ovat luodinreikiä. Kansalaissodan aikana Tammelan alueella taisteltiin rajusti - suuri osa kaupunginosasta tuhoutui. Tullikamari sai osansa, mutta vankasti rakennettuna se kesti ja säilyi.

Itsenäisyydenkatua

2006-05-28T10:37:00.000+02:00

Kun osallistuin Kaleva-blogin pitoon, kynteni syyhysivät kirjoittamaan Itsenäisyydenkadusta, mutta se ei kuulunut alueeseen. Nyt toteutan haluni.

Vanhat tamperelaiset tuntevat Itsenäisyydenkadun aina ja ikuisesti Puolimatkankatuna. Tässä Puolimatkankatua keskustaan päin vuodelta 1932. Attilan Kenkätehdas ja Tullikamari ovat vasemmalla. Asematunnelia ei vielä ole alettu kaivaa.

Tässä kuva tällä hetkellä päinvastaiseen suuntaan (eli Attila on oikealla). Täsä kuvasta näkyy parhaiten se pätkä, jolla polkupyöräilijät ajavat jalkakäytävällä lujaa. Senköhän vuoksi pätkällä ei menesty kuin Hotelli Victoria (pilkottaa vähän vasemalla)?

Esittelen hieman tarkemmin sen osan, jota kävelen useimmin - kaupunkiin Kalevasta mennessä kadun oikea puoli.

Näin katoaa mainen kunnia. Tamperelaisten henkiseen maailmaan kuului vuosikymmenet Oskarinhovi, lempinimeltään Leskenlovi, kaupungin tunnetuin naistentanssipaikka. Sitten ajat muuttuiat, Oskarinhovi katosi. Sen tiloissa majaili jonkin aikaa Hellä, jonka olemassaolon huomasi parhaiten oksennusjäljistä (anteeksi vain, Hellässä käyneet!). Nyt tiloissa on avattu Pelastusarmeijan kirpputori. Oskarinhovin värikäs katos on ainoa muistutus ravintolamenneisyydestä.

Salhojankadun kulmassa on Mustepiste, jota suosittelen hyödyllisenä paikkana. Siellä voi vaihtaa tyhjenneen mustesuihkukasetin täytettyyn puoleen hintaan. Samoissa tiloissa toimii myös kopiopalvelu. Pilsnerimainos viittaa Salhojankadun Pubiin, Suomen vanhimpaan englantilaiseen pubiin, joka on heti poikkikadulla.

Salhojankadun Pub on toiminut merkittävänä kouluttajana Tampereen ravintolamaailmassa; Abu Fuad aloitti täällä tarjoilijana, ja samoin Pikilinna Pubin perustajat. Mustepisteen seinästä heijastuu heti seuraavana olevan Tammelakeskuksen vanhempi pää. Rakennus oli aikoinaan kenkätehdas, mutta sitten sen tiloihin perustettiin Tampereen Teknillinen Museo. Valitettavasti se paloi ja jäljelle jääneet esineet siirrettiin Vapriikkiin. Palanut päärakennettiin uusiksi. Rakennuksen käytöstä kinasteltiin; siihen suunniteltiin mm. pakolaiskeskusta. Lopulta siitä tuli Tammelakeskus.

Jokainen Tammelan ja Kalevan asukas joutuu tavalla tai toisella tekemisiin Tammelakeskuksen kanssa. Siellä ovat terveyskeskukset, sosiaalitoimisto, vanhusten ravintola ja kirjasto ja paljon muuta.

Tammelakeskuksesta eteenpäin kiinnitän huomiota vain Tammelan Puistokadun kulmaan. Siinä on nykyään TOASin opiskelija-asuntola Ilmari omituisine, pyöreine ikkunoineen. Lama-ajan eläneille tamperelaisille se oli itkun paikka; siellä oli työvoimatoimisto, jonka henkilökunta vielä siinä vaiheessa paneutui tekemään asiakkaiden elämän inhottavaksi sillä periaattella, että työtömäksi joutuvat vain luuserit ja loiset. Harva pääsi itkemättä rakennuksesta ulos.

Nykyään taidetaan eniten itkeä alakerrassa; siellä on Hesburger, joka on opiskelijoiden lisäksi lapsiperheiden keidas.

Johtuneeko opiskelijoista, mutta näillä nurkilla on monta pientä juomapaikkaa, joista mainitsen vain Tentin ilmaisine Interneteineen, koska se on selvinnyt pätkällä, jossa muut yrittäjät ovat kaatuneet masentavalla säännöllisyydellä, ja Mixein, joka on gaypaikka TOASin talossa. Tentin pitäjä on muuten entinen Vanhan Montun ja Casablancan (jota ei enää ole) ravintolapäällikkö. Tampereella piiri pieni pyörii näissä ravintola-asioissa.

Tampellan alue

2006-05-21T09:48:00.000+02:00

Tampellan alue Kelloportin takana on muuttamassa muotoaan. Aikoinaan pumpulienkelit työskentelivät kurakolmosen ja muiden vastaavien koneiden kanssa märkäkehräämössä.

Kurakolmonen ja kaksi pumpulienkeliä

Nyt samoissa tiloissa on museokeskus Vapriikki. On muuten käymisen arvoinen museo niille, joita Tampere ja sen menneisyys kiinnostavat.

Vapriikki näyttää juuri siltä, mikä se on: tehdasrakennukselta

Vapriikkia vastapäätä on veturi, jota on pidetty paljon paremmin kuin Ristoa rautatieaseman lähellä. Kyseessä on höyryveturi Pikku-Rusko.

Ensimmäinen Tampellan rakentama veturi valmistui heinäkuussa 1900. Tampereen valtauksen yhteydessä no 315 sai tykkitulessa osuman ja vaurioitui pahoin. Veturi korjattiin kuitenkin takaisin käyttökuntoon. Veturi no 315 "Pikkurusko" oli Valtion rautateiden palveluksessa vuoteen 1937. Sen jälkeen se toimi G.A. Serlachius Oy:n Mäntän tehtailla tavaran kuljetuksessa vuoteen 1963. Veturi lahjoitettiin Tampereen tekniselle museolle vuonna 1965 ja sijoitettiin syntysijoilleen Tampellan konepajan eteen. Konepajan henkilökunta kunnosti veturin.

Veturi Pikku-Rusko no 315

Nyt Tampellasta on tulossa hieno ja kallis asuinalue. Tavoitteena on yhteensä 1800 asuntoa. Uusien talojen välissä näkyy silloin tällöin muistoja vanhasta: vanha rakennus tai tehtaan savupiippu.

Palveluista taitaa vieläkin olla pulaa, Tampellan ja Finlaysonin alueiden väliin suunniteltu kävelysilta ei ole edes piirustuspöydällä eikä Tampella-kylttiäkään ole saatu takaisin. Maisemien puutteesta ei kuitenkaan voi valittaa.

Finlaysonin palatsi Tampellan suunnasta katsottuna

Porin rata ylittää Koskenniskan

Mennäänkö Kelloportinkadulle?

2006-05-14T12:51:00.000+02:00

Tampellan kelloportti. Kelloportti rakennettiin vuonna 1891. Siellä sijaitsivat pellavatehtaan kutomon konttorit. Tampellan alue aloitti masuunina vuonna 1844. Vuonna 1856 tilalle tuli konepaja ja sen viereen pellavatehdas. Tekstiiliteollisuus lakkasi 1970-luvulla ja konepajateollisuus 1990-luvulla.

Kuvan vasemmassa reunassa näkyvä rakennus on nykyään toimisto, mutta 90-luvulla siinä toimi pub nimeltään "Pääportti". Hyvästä sijainnistaan (työntekijöiden kannalta) huolimatta se oli aina tyhjä ja kaatui lopulta. Sääli.

Kelloportin vasemmalla puolellla on seinässä muistolaatta, jossa ovat viime sodissa kaatuneet Tampellan työntekijät. Siitä vasemmalle on rakennus, jota nykyään tarkoitetaan, kun kysytään: "Mennäänkö Kelloportinkadulle?" Kun syntyy perheriita, kun täytyy tehdä jokin virallinen paperi, testamentti tai avioehto, kun tulee ulosottosedälle asiaa tai kun halutaan nähdä, miten Matti Nykästä taas viedään: "Mennäänkö Kelloportinkadulle?" Siellä nimittäin toimii Tampereen Oikeustalo.

Nykyisen rakennuksen tilalla oli ennen valkaisurakennus eli niin sanottu pleikeri. Se paloi ja rakennettiin uudelleen. Nykyisen rakennuksen suunnitteli Bertel Strömmer 1936.

Kelloportin takana heti oikealle on tämä rakennus. Se on minulle tutuin Tampellan rakennuksista. Kun lama iski 90-luvun alussa, päädyin vuoden tietokonekoulutukseen. Rakennuksessa toimi silloin Tampellan konepajakoulu, josta tietokoneluokka oli vuokrattu. Voin sanoa, että pysyin fyysisesti hyvässä kunnossa: aamulla loikkasin bussita Koskipuistossa, juoksin koko matkan Tampellaan, sitten portaat ylös kolmanteen kerrokseen (kerrokset ovat korkeita, kuten kelpo teollisuusrakennuksessa kuuluu) ja sitten viime tingassa tietokoneen taakse. Lounaan nautimme Tampellan tehdasruokalassa. Niin hyvää ruokaa en ole saanut missään muualla. En tiedä, missä käytössä rakennus on nykyään; todennäköisesti tyhjillään.

Kelloportista oikealle on Tampellan juhlatalo. Siellä ovat äitini ja isoäitini tanssineet häissä - rakennusta vuokrattiin juhliin. Tällä hetkellä siellä toimii Tampereen Komediateatteri.

Minäkin olen kerran ollut juhlatalossa häissä. Alkoholia ei tarjottu, mutta tilaisuus oli hienoin kokemani. Silkki kimalsi, kun juhlaväki liikkui arvokkaasti viime vuosisadan vaihteen puitteissa. Morsian ja sulhanen olivat äitini ja minun somaliystäviämme.

Risto-veturi Rautatieasemalla

2006-05-07T11:16:00.000+02:00

Rautatieaseman tienoilla, Itsenäisyydenkadun rinteessä on erittäin kaltoin kohdeltu veturi. Se olisi ansainnut paremman kohtalon. Vapaaehtoiset rautatieläiset ovat kunnostaneet sen jo kerran, mutta ilmeisesti se pitäisi vähintään panna häkkiin, jos vielä kerran kunnostetaan, muuten se olisi pian taas saman näköinen.

Veturi on Tr1-sarjaa, joka tunnetaan lempinimellä "Risto". Veturimiehet ovat antaneet vetureilleen lempinimiä; Risto sai nimensä siitä, että ensimmäiset Tr1-veturit rakennettiin vuonna 1940, Risto Rydin ollessa presidenttinä.

Tämä Risto-veturi on ollut nykyisellä paikallaan vuodesta 1993 asti. Sen ympärillä ei ole tapahtunut mitään merkittävää, paitsi silloin, kun kiinalaismies ampui kahta ihmistä Hatanpäällä. Miespoloinen piileskeli veturissa vuorokauden. Yrittäkääpä kuvitella - niin suojaton ja samalla suojassa - Itsenäisyydenkadulle on esteetön näköala, mutta veturin toisella puolella on aidattu pikku puisto, joten se on ollut suojaisa puoli ainakin yöaikaan. Silläkin puolella on tosin vastapäätä ravintola. Kun katsoin veturiin, minusta tuntui kuin olisin vieläkin aistinut sen sisällä leijuvan pelon.

Minulla ei ole valitettavasti kuvaa tilanteesta, joka on jäänyt omaan mieleeni: olin kerran mukana valmistautumassa Kukkaisviikon avajaisparaatiin. Paraatiin osallistui valkoinen ori ja kasakkapukuinen ratsastaja. Hevonen oli hermostunut, joten ratsastaja tanssitti sitä hiukan veturin vieressä. Näkymä oli kuin Venäjän vallankumouksen ajalta, vaikka Risto ei mikään Ukko-Pekka olekaan.

Tampereen vappua

2006-05-01T16:26:00.000+02:00

60-luvulla vapuksi pukeuduttiin hienosti, oli ylioppilaslakki tai ei. Vappupallotkin olivat erilaisia kuin nykyään.

"Käy eespäin väki voimakas" - 70-luvulla marssittiin.

80-luvulla mukaan tulivat sambatytöt, jotka alkuun tanssivat Tillikan katolla.

Jeesus-marssijatkin lähtivät liikkeelle - kokoontumispaikka oli Aleksanterin kirkko.

Vappupallot ovat näyttävämpiä, mutta eivät yhtä tyylikkään kauniita kuin 40 vuotta sitten.

Nykyään käymme yhä eksoottisemmiksi - meillä on intiaanejakin.

Ei vappunakaan silti aina ole hauskaa. Joskus sataa ja yksinäistäkin on.

Laukontorin kalamarkkinat

2006-04-23T13:39:00.000+02:00

Laukontorilla eli Alarannassa pidetään kahdesti vuodessa kalamarkkinat. Tarjolla on vain sisävesikalaa. Myynnissä on harvinaisuuksia joka puolelta Suomea, kuten särkeä purkissa. Useimmat myyvät valmiita ruoka-annoksia. Loimulohi on suosittua. Koko kaupungin yllä leijuu grillin tuoksu kalamarkkinoiden aikaan. Tuntuu oudolta huvilta syödä pahvilautasilta seisten kovassa tungoksessa viiden tähden ravintolahinnoilla myytyä ruokaa, mutta suuresti suosittu huvi se on.

Alaranta on muutenkin kesällä mukava kohde. Siellä on torimyyntiä ja Viikinsaaren laivat lähtevät sieltä. On hupaisaa katsella, miten ihmiset ostavat mansikoita tai herneitä ja menevät sitten Suvi-laivaan syömään niitä oluensa särpimenä. Suvi on Tampereen ainoa terassilaiva.

Alarannassa on Tampereen keskustan viimeinen vielä toimiva tehdas, Tako. Sekin antaa oman sävynsä tunnelmaan. Vielä 1920-luvulla rantaa reunustivat myös Verkatehtaan rakennukset, kuten tässä vanhassa postikortissa:

Veteen ei kannata pudota. Ratinanvuolle on nielaissut monta. Yhdessä vaiheessa juopuneiden nuorukaisten huvia oli hypätä kävelysillalta veteen. Heidät löydettiin yleensä kolme päivää myöhemmin Viinikanlahdesta. Kannattaa siis pysyä kuivilla.

Vanha hautausmaa

2006-04-16T16:17:00.000+02:00

Välissä kirkon ja synnytystalon,
koulujen rivin ja maantievalon,
allamme ruumiita muutama sata
ja päällämme linnunrata.

Lauri Viita näin kuvasi Tampereen vanhaa hautausmaata Aleksanterin kirkon takana. Synnytystalo on Marjatan sairaala, jossa merkittävä osa tamperelaisista on syntynyt ja osa myös kuollut. Marjatan sairaala rakennettiin vuonna 1913 synnytyssairaalaksi, mutta muutettiin vuonna 1962 vanhusten sairaalaksi. Vuodesta 2004 alkaen rakennus on olut tyhjillään odottamassa uutta käyttöä. Minäkin olen syntynyt tässä rakennuksessa ja äitini ja isoäitini kuolivat siellä. Vanhalla hautausmaalla isäni käveli edestakaisin odottaessaan tietoa syntymästäni, ja minä kävelin odottessani tietoa äitini kuolemasta.

Marjatan, virallisesti Pyynikin sairaala tyhjillään

Vanhalle kirkkomaalle on haudattu arvokkaita tamperelaisia; jäljellä olevissa hautakivissä esiintyy tuttuja nimiä.

Tehtailija Liljeroos ja hänen perheensä

Kirkkomaalla lepää myös vähemmän tunnettuja ihmisiä. Kansalaissodan aikana kirkon viereen kaivettiin joukkohauta, johon haudattiin kansalaissodassa taisteluihin, tauteihin ja nälkään kuolleita. Nämä haudat ovat merkitsemättömiä, puistokäytävät kulkevat ruumiiden päällä. Kun hautausmaasta tuli koirien ulkoiluttamispaikka ja hautakiviä tuhottiin, seurakunta ympäröi historiallisesti arvokkaan alueen aidalla, mutta köyhien hautoja ei ole kunnioitettu edes muistolaatalla.

Aleksanterin kirkko, etualalla köyhien joukkohauta puistokäytävien alla

Koirantaluttaja

Pikku aluetta kannattaa käydä katsomassa ajatuksella. Vaikka useimmat hautamuistomerkit ovat hävinneet, joitakin on jäljellä. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi yksi kivi on pantu häkkiin.

Pääsiäiskukkia Tampereella

2006-04-14T12:40:00.000+02:00

Kaleva-blogi on käynyt vähän ahtaaksi, koska vaeltamani Tampere sivuaa vain reunaltaan Kalevaa. Sen vuoksi päätin, että tarvitaan koko Tampereen käsittävä blogi kuvaamaan tätä hienoa kaupunkia (paljasjalkaisella tamperelaisella on oikeus kehua kotiaan).

Viime kevät aloitti Tampereellakin kevätnarsissiperinteen.

Narsissiruukkuja tuodaan Hämeenkadulle

Kevät on piskuisen myöhässä - narsissit joutuvat kilpailemaan kuraisen lumen kanssa, ja ruukkujen reunoilla helmihyasintit ovat luovuttaneet.

Graniittipallo ja narsisseja

Graniittipallo oli Tampereen ihme vuonna 1997. Parin vuoden ajan, oli vuorokaudenaika mikä tahansa, näki ihmisiä pyörittämässä sitä. Tampereen poliisi on kertonut, että kerran yöllä muutama nuorukainen ähisi pallon kimpussa. Virkavalta kävi kysymässä, mikä on toiminnan aihe. Pojat kertoivat, että tarkoitus oli nostaa pallo paikoiltaan. Poliisi lausahti leppoisasti, että sopii jatkaa yritystä, ja lähti pois. Pallo jäi paikoilleen.

Alkuun pallo suojattiin talveksi rumalla puukotelolla. Siten valmistettiin upea lasisuojus talvikäyttöä varten. Suojuksen läpi näkyy kuvassa Kauppakatu ja sen päässä Vanhan kirkon kellotorni. Kauppakatu oli Tampereen alkuperäinen pääkatu, jonka varrelle kauppiaat rakensivat kaksikerroksisia puutaloja. Nykyinen Keskustori oli Kauppatori, jonka nurkkiin oli tarkoitus rakentaa neljän uskontokunnan kirkot. Vanha kirkko on ainoa, joka toteutui.